Kulttuuriklubit

Kulttuuriklubit ovat sarja kulttuuri- ja nuorisopalvelujen järjestämiä matalan kynnyksen taidetapahtumia joilla paikalliset ja vierailevat artistit tuovat osaamistaan esille Yhteisötalo Manskin historiallisessa tunnelmassa.

Vapaan pääsyn klubien kantavana teemana on myös osallistaminen: täten klubeilla kuullaan nähdään ja koetaan paikallisten ammattilaisten, harrastajien kuin vierailevienkin artistien esityksiä. Erilaiset konsertit, tanssiesitykset ja näyttelyt kuuluvat klubien sisältöön joka sopii kaikenikäisille. Vuonna 2024 Kulttuuriklubien ohjelmaa lähdetään viemään myös Haminan kyliin. 

Kulttuuriklubi I: Ilta teatterissa pe 16.2. klo 18-19

Improvisaatioteatteri-Pakkorako

Yhteisötalo-Manski, Rauhankatu 8, 49400 Hamina

Kevään ensimmäinen Kulttuuriklubi vietetään teatterin merkeissä, kun nyhjää tyhjästä -konseptilla Yhteisötalo-Manskin lavalle hypähtää paikallisista näyttelijöistä muodostuva, ratkiriemukkaista esityksistään tunnettu Improvisaatioteatteri-Pakkorako. Esiintyjinä: Mari LammiMaarit LeinonenJonna KajanderMaarit MuuriHanna-Kaisa KervinenJukka Ylipiha ja Jaakko Hämeenniemi. Tilaisuus on ikärajaton ja siihen on vapaa pääsy!

Kulttuuriklubi II: Tanssin ilta pe 15.3. klo 18-20

Yhteisötalo-Manski, Rauhankatu 8, 49400 Hamina

Kulttuuriklubit ovat toimineet perinteisesti eri taiteenalojen esiintymisareenoina. Kevään klubeilta ei ole myöskään unohtunut tanssitaide ja toinen klubi onkin varsinainen liikkeen ja rytmin runsaudensarvi, kun Yhteisötalo-Manskin illan täyttää paikallisten tanssiryhmien huikeaa osaamista huokuvat esitykset.

Perjantaina 15.3. ikärajattomassa ja vapaapääsyisessä tapahtumassa lavalle astelevat Tanssiryhmä Helmatitämainen duo Mirva ja LeenaNadja Hännikäinen soolotanssinumerollaan. Lisäksi liikkeellistä taituruutta päästään seuraamaan 2022 Haminan kulttuuripalkinnon voittajan tanssija/koreografi/pedakogi Heli Kärjen uuden tanssisoolon merkeissä, jonka musiikkisäestyksestä vastaa kielisoittaja Tomi Pekkola. Illan loppunumerona päästään vielä nauttimaan Päivi Hylen soolonumerosta, jonka lopussa mukaan pääsevät myös muut tanssijat.

Älä siis jää kotiin, vaan tule seuraamaan upeaa paikallista tanssin osaamista monessa genressä! Tilaisuus alkaa klo 18.00. Yhteisötalo-Manski on kotoisa tapahtumapaikka, jossa pääset näkemään ja kuulemaan esiintyjät lähietäisyydeltä. Suositut kulttuuriklubi-illat ovat keränneet hyvin yleisöä ja saaneet rutkasti hienoa yleisöpalautetta.

Tilaisuus on ikärajaton ja siihen on vapaa pääsy!

Kulttuuriklubi III: Nuorten Bändikilpailu pe 12.4. klo 18-22

Yhteisötalo-Manski, Rauhankatu 8, 49400 Hamina

Kevään viimeinen Kulttuuriklubi vietetään livemusiikin merkeissä, kun nuorten bändit ja esiintyjät kilpailevat esiintymispaikasta Normipäivä-tapahtumassa. Hamina Bastionissa 28.7. pidettävässä nuortentapahtumassa esiintyvät aina myös nuorison tällä hetkellä suosituimmat kotimaiset artistit. Kilpailuun osallistujat ottakaa yhteyttä tomi.pekkola@hamina.fi viestikentällä “BÄNDIKILPAILU”. Mukana menossa Haminan Nuorisopalvelut & Nuorisovaltuusto. Tapahtumaan on vapaa pääsy!