Kuntaliitosselvitys
Haminan kaupunki ja Virolahden kunta ovat päättäneet tehdä kuntaliitosselvityksen. Molempien kuntien valtuustot päättivät asiasta syyskuussa 2023.
Tällä sivulla voit seurata selvityksen etenemistä. Päätöksentekoon asia tulee keväällä 2024.
Kuntaliitosselvityksen lähtökohdat ja tavoite
Edellisen kerran vuonna 2011 selvitettiin kuntaliitoksen mahdollisuutta Haminan ja Virolahden välillä. Sen jälkeen on tehty yksi merkittävimmästä julkishallinnon uudistuksista, kun 1.1.2023 sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyi Kymenlaakson hyvinvointialueelle.
Keväällä 2025 järjestetään seuraavat kuntavaalit ja uusi valtuustokausi alkaa 1.6.2025. Kyseinen ajankohta on hyvä huomioida myös kuntaliitosselvitystä tehtäessä. Tavoiteaikataulu kuntaliitosselvityksen valmistumiselle on maaliskuu 2024.
Kuntaliitosselvityksen tavoitteena on selvittää, onko yhtenä kuntana tai kaupunkina mahdollisuus paremmin vastata kuntien tulevaisuuden haasteisiin sekä paremmat edellytykset järjestää alueen asukkaiden palvelut ja niiden tarvitsema rahoitus pidemmällä aikavälillä. Selvityksen tekemistä puoltavat lisäksi alueiden yhteiset taloudelliset haasteet sekä väestöpohjan ikääntyminen.
Kuntaliitosselvitystä valmistelevat kuntaliitosselvityksen johtoryhmä, ohjausryhmä ja eri vastuualueiden työparit/ryhmät.
Kuntaliitosselvityksessä asiantuntijatukena toimii FCG Finnish Consulting Group Oy. Yhteistyössä kuntien kanssa se tuottaa analyysejä päätöksen tueksi.
_______________
Ohjausryhmän kokoustiedote 18.10.2023: Haminan ja Virolahden kuntaliitosselvitys käynnistyi
_______________
Palautetta kuntaliitosselvityksestä voit antaa Hamina kaupungin palautepalvelun ja Virolahden kunnan palautelomakkeen kautta.