Liikuntakortti sosiaalisin perustein

Kortin tavoitteena on mahdollistaa pienituloisten liikunnan harrastaminen kaupungin liikuntapaikoilla ja liikuntaryhmissä. Kortin tavoitteena on myös lisätä kaupunkilaisten sosiaalisia suhteita ja vuorovaikutusta eli pitää kaupunkilaiset terveempinä ja työkykyisinä.

Liikuntakortti on henkilökohtainen. Perheen vanhemmalle myönnettävä kortti oikeuttaa myös perheen alaikäiset lapset liikkumaan yhdessä kortin haltijan kanssa, lapset nimetään korttiin.

Sosiaalisin perustein myönnettävä liikuntakortti oikeuttaa uimiseen ja kuntosalikäynteihin uimahalleissa sekä Linnoituksen uimahallin, liikuntahallien, Veteraanikodin ja Summan kuntosaleissa. Se oikeuttaa myös osallistumiseen liikuntapalvelujen järjestämiin liikuntaryhmiin sekä luisteluun jäähallissa yleisövuoroilla.

Tiedustelut

Liikuntapalvelut, Linnoituksen uimahallin 3. kerros
osallisuus- ja liikuntakoordinaattori Kirsi Forsell
040 199 1491
kirsi.forsell@hamina.fi