Kylämuseon tilaresidenssi

Kylämuseon vuokratila, vanha sali

Haku vuoden 2024 residenssijaksoille on päättynyt. Tiedotamme tulevista residenssijaksoista niiden varmistuessa.

Vehkalahden kylämuseo sijaitsee vuonna 1871 kansakouluksi rakennetussa hirsitalossa, maaseutumaisessa ympäristössä, mutta kuitenkin taajamassa. Museon rauhallinen ja viehättävä pihapiiri sekä tunnelmalliset, vanhaa kunnioittaen remontoidut tilat toimivat mielekkäänä paikkana työskennellä. Museon käytettävyyttä silmällä pitäen museoon toteutettiin huone, joka toimii sekä osana museonäyttelyä, vuokratilana että residenssitaiteilijan työhuoneena. Vuonna 2024 pilotoitavassa residenssissä yhdistyy museotilan monipuolinen käyttö ja taiteen teon jalkauttaminen Haminaan – ja erittäinkin Haminan kyliin.

Tilat soveltuvat monipuolisesti mm. akustisen musiikin harjoittamiseen, lauluun ja kuorotoimintaan, kirjalliseen työskentelyyn sekä tietyin rajoituksin myös tanssi- ja teatteritaiteen harjoittamiseen sekä esitystoimintaan. Kuvataiteen osalta Kylämuseon historiallinen ympäristö antaa myös ainutlaatuiset ympäristö- ja maataiteen edellytykset. Lisäksi museon yhteydessä oleva sepänpaja voi olla hyödynnettävissä verstastilana.

Residenssiin valitulle taiteilijalle työhuoneen käyttö on maksutonta. Työhuone on käytettävissä klo 7-22. Taiteilija sitoutuu esittelemään työtään ennalta sovitusti mahdollisille koululais- ja yleisöryhmille sekä järjestämään museon aukioloaikojen puitteissa (kesäkausi ke-su tai talvikauden avoinnaoloviikonloput) näyttelyn, konsertin tai osallistavaa sisältöä. Majoittumismahdollisuutta Kylämuseolla ei ole.

Museo sijaitsee Husulassa, 5 kilometrin etäisyydellä Haminan keskustasta. Tilan koko on n. 40 m². Varusteisiin kuuluu piano, suuri pöytä ja tuoleja. Erillisessä keittiössä työtilan vieressä on ruokapöytä, jääkaappi-pakastin, mikroaaltouuni, hella ja kahvin- sekä vedenkeitin. Keittiöön ei tule juoksevaa vettä. Museon henkilökunta vastaa käsienpesu- ja tiskivedestä, mutta tarvittavan juomaveden tuo tilankäyttäjä itse mukanaan. Keittiö on yhteiskäytössä museon henkilökunnan kanssa. Museon remontti on vielä käynnissä, joten tilaan saattaa kuulua melua.

Lisätiedot ja muut tiedustelut sähköpostitse osoitteeseen museot@hamina.fi.