Lastenkulttuuri

Haminassa on tarjolla monipuolisesti tapahtumia ja harrastamisen mahdollisuuksia lapsille ja nuorille myös kulttuurin saralla.

Haminan kulttuuripalvelut tuottaa yhteistyössä kaupungin muiden toimialojen sekä paikallisten yhdistysten, kirjastojen, museoiden ja yksittäisten taiteilijoiden/taidekasvattajien kanssa monipuolisia lapsille ja perheille suunnattuja tapahtumia ja työpajoja sekä muita palveluita pitkin vuotta. Kino Haminassa näytetään laadukkaita kotimaisia ja ulkomaisia elokuvia eri ikäisille ja koko perheelle ympäri vuoden. Haminan kansalaisopiston, Kotkan seudun musiikkiopiston ja Taito Etelä-Suomen lukuvuosittainen opintoryhmätoiminta täydentää harrastusmahdollisuuksia taiteen perusopetuksen osalta. Myös Haminan harrastamisen mallissa on mukana kulttuurisisältöisiä harrastustoimintoja vietynä osaksi koulupäivää Haminan perusopetuksessa.

Lastenkulttuurin keskeinen konsepti on perusopetuksen kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuuripolku, joka tarjoaa joka vuosi kullekin vuosiluokalle, koko ikäryhmälle, määrätyn taiteen sisällön. Kulttuuripolkua päivitetään parhaillaan ja vuoden 2022 aikana sitä pilotoidaan myös varhaiskasvatuksen suuntaan.

Lastenkulttuurin tarjontaan panostetaan erityisesti helmikuussa Lasten kulttuuriviikoilla, lokakuussa Satuviikolla ja myös mm. kesätapahtumien, Valojen yö  -festivaalin ja joulun ajan tapahtumien sisällöissä. Haminan kaupunki tekee Lastenkulttuurin saralla tiiviisti alueellista yhteistyötä. Lasten ja nuorten kulttuuriverkosto KOPPAan kuuluvat kaikki Kymenlaakson kunnat ja Loviisa. Näiden kumppaneiden kanssa Haminan kulttuuripalvelut hakee yhteisiä toiminta-avustuksia lastenkulttuurin kehittämiseen sekä tuottaa yhdessä helmikuista Lasten kulttuuriviikot -tapahtumaa.

Taiteen perusopetus

Taiteen perusopetus on paikallisissa taideoppilaitoksissa vapaa-ajalla annettavaa taidekasvatusta. Se on tavoitteellista, valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan sidottua ja sitä antavat alan koulutetut ammattilaiset.

Haminassa voi hakeutua taiteen perusopetukseen viidellä eri taiteenalalla:

Harrastakotona.fi

Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto on avannut netissä lapsille ja nuorille taiteen ja kulttuurin harrastamiseen Harrastakotona.fi . Sivustolta löytyy monipuolista tekemistä sekä taide- ja kulttuurielämyksiä helposti ja maksuttomasti.

Sivuilla on ammattilaisten tuottamia ohjeita ja ideoita taiteen kokeilemiseen ja harrastamiseen. Helppokäyttöisille sivuille on valittu taidetekemistä aina parkourista sirkukseen ja sarjakuvasta tanssiin. Lapsi voi tutustua sivuihin yksin tai vanhemman kanssa. Sivujen sisältöjä voidaan käyttää myös etäopetuksessa. Sivuilta löytyy lisäksi esitystallenteita, virtuaalivierailuja sekä kalenteri, jossa näkyy tulossa olevia livestream -esityksiä. Sivut on tuotettu suomeksi ja ruotsiksi.

Lasten kulttuuriviikot

Lasten kulttuuriviikot järjestetään vuosittain lasten ja nuorten kulttuuriverkosto KOPAn voimin. KOPPAan kuuluvat Hamina, Kotka, Kouvola, Loviisa, Pyhtää, Miehikkälä ja Virolahti, ja se on ollut jäsenenä valtakunnallisessa lastenkulttuurikeskusten verkostossa jo vuodesta 2009.

Haminan kulttuuripalvelujen tuottajista lastenkulttuurin sisällöistä vastaa Henni Kiri, p. 040 722 3687, henni.kiri@hamina.fi