Pyörävaellus ja Kävelykipinä
Haminan tutut kesäkampanjat Pyörävaellus ja Kävelykipinä liikuttavat 9.5. – 4.10.2026 kaikenikäisiä ja -kokoisia kävelijöitä ja pyöräilijöitä.
Rastipisteinä toimivat postilaatikot on sijoitettu kylien luonnonkauniisiin paikkoihin, jolloin tavoitteena on tutustua luontokohteisiin sekä lisätä kaikenikäisten liikkumista ulkoillen. Eli eväät, uikkarit ja seikkailumieltä pyörän kyytiin, ja tervemenoa kesäpäivien viettoon luontoon koko perheen voimin.
Osallistujien toiveesta tänä vuonna mukana neljä helposti saavutettavaa koulun ja päiväkodin leikkipihaa koko perheen ulkoiluun. Ota vähän happea ja nauti elämästä vaikka keinuen!
Kylillä on tummanruskeita postilaatikoita, joissa on Pyörävaelluksen ja Kävelykipinän logot (Leislahden kentällä vaaleanharmaa laatikko). Näiden postilaatikoiden vihkoihin kirjataan ulkoilijoiden nimet.
Google maps -kartta opastaa sinut laatikoille. Kartasta näet myös kuvia ja linkkejä lähellä olevista palveluista tai tutustumisen arvoisista paikoista.
Muistathan ulkoillessasi kunnioittaa muita liikkujia ja erityisesti luontoa. Huomioi lintujen kevätpesintä, älä häiritse! Roskat kulkevat kotiinkin, ja liikkuessasi kylillä kuljet aina jonkun toisen omistamilla mailla.
Pahoittelut maanomistajille jo tässä vaiheessa lisääntyneestä liikenteestä ☺
Kohteet ovat tavoitettavissa vain pyörällä tai kävellen, joten älä edes yritä moottoriajoneuvoilla rastipisteille! Maantiepyörä ei välttämättä ole paras kulkuväline… mutta sovelletusti silläkin kohteet saavuttaa.
Oma kynä on hyvä olla mukana, jos kynä laatikosta on mystisesti kadonnut!
Kohteet
1 Lankila / Kailasensalmi: Kailasentie (laavun seinässä)
2 Turkian Lava: Letkonkankaantie 66 (lavan seinässä tien varressa)
3 Kitula / Kesäkioski: Kitulantie 52 (ilmoitustaululla)
4 Kannusjärven koulu: Keskikyläntie 233 (yläpihalla kuntolaitteiden luona)
5 Kannusjärvi Luomakangas: Luomankankaantie 58 (hiekkakuopalla sähkötolpassa)
6 Kannusjärvi Veiklampi: Veiklammentie 119 (kävele polkua pitkin, pidemmällä vielä upea rantakallio)
7 Myllykylä / Horessootti: Myllykyläntie 200 (kallioparkin ilmoitustaululla)
8 Kolsila: Kolsilantie 180 / Tipotingintie 1 (risteyksen ilmoitustaululla)
9 Vilniemi / Kyläpirtti: Vilniementie 373 (sähkötolpassa portin oikealla puolella)
10 Pappilansalmen koulu: Vesikatu 7-9 (uuden puolen aidassa, eskarin sisäänkäynnin lähellä))
11 Husulan koulu: Husupyölintie 11 (salin päädyn ja peliareenan välissä aidassa)
12 Tikkamäki: Husupyölintie 240 (Riuhtan reitin parkkipaikan keskellä)
13 Metsäkylän kuntoportaat: Metsäkyläntie 393 (kuntoportaat seuratalon pohjoispuolella)
14 Metsäkylä / Sahakoski: Sipolankuja 72 (sillalla, entisen rautatien puolella)
15 Reitkallin laavu: Laantintie 183 / metsäpolku (yhteys Ruissaloon!)
16 Puuropytty: Riuhtantie 20 (parkkipaikan keskellä)
17 Lankamalmi: Lankamalmintie 30 (”risteyksen” koivussa)
18 Neuvottoman koulu ja päiväkoti: Suntientie 1 (kentän aita)
19 Uuden-Summan koulu ja päiväkoti: Siitosentie 37 (tien päässä aidasssa)
20 Leislahden kenttä: Koppelontie (tien päässä kentällä frisbeegolf-ilmoitustaulussa)
Osallistumiskortti
Osallistumiskortteja on laatikoissa ja Linnoituksen uimahallin kassalla.
Merkitse osallistumiskorttiisi kävelyt ja pyöräilyt kohteille. Voit käydä myös Virolahden ja Miehikkälän laatikoilla, ja merkitä ne tähän korttiin. Myös Rannikkorasteille pyörällä tai kävellen siirtymiset voit merkitä korttiin näin Jukola-vuoden kunniaksi!
Palauta kortti 18.10.2026 mennessä Linnoituksen uimahallille, niin olet mukana liikunnallisten palkintojen arvonnassa. Lapsille on omat palkinnot – jokainen lapsi ansaitsee uimalipun osallistumiskortin palauttamalla!
Mukavia ulkoiluja kesällä ja alkusyksylle!

