Ju­ko­lat­ree­nit

Jukolatreenien nimenhuutoon koottuu työikäisille tarkoitettuja yhteisharjoituksia ja tapahtumia.
Toki tervetulleita ovat myös nuoret ja ikäihmiset, koko perheitä unohtamatta!

Jukolatreenit on seurojen ja @liikkuvahamina’n yhteistyössä toteuttama harjoituskokonaisuus, joka liikuttaa työikäisiä Haminassa ja lähiympäristöissä. Ohjattujen harjoitusten myötä saat vinkkejä omatoimiseen harjoitteluun, kun lajit ja liikkumisympäristöt tulevat tutuiksi.

Treenit tähtäävät Jukolan ja Venlojen viestiin Kotkassa 13.-14.6.2026. Voit tulla mukaan, vaikka suunnistus olisi aivan vierasta, etkä missään nimessä edes voisi kuvitella osallistuvasi Jukolan viesti -tapahtumaan suunnistajana!
Onneksi tapahtumassa on paljon muutakin tehtävää tarjolla – tule nauttimaan 40.000 ihmisen suurtapahtumasta katsojana tai talkoolaisena!

Liikumme eri ympäristöissä monipuolisesti eri lajeja kokeillen. Päätavoite on opetella hyödyntämään seudun liikkumismahdollisuudet toiminta- ja työkykyä samalla kehittäen. Harjoitusten pääkohderyhmänä ovat aikuiset, mutta myös muun ikäiset ovat tervetulleita mukaan!

Jukolatreenit ovat pääsääntöisesti ilmaisia, mutta kalenterissa on myös maksullisia treenejä ja tapahtumia.
Näistä jokainen poimii itselleen sopivimmat ja tulee mukaan oman aikataulunsa mukaan.

Treenit on nimenhuudossa, jonne voit kirjautua, jolloin saa halutessasi viestejä tapahtumista.
Tai voi ilmoittautua ko. treeniin kirjaumatta.
Treenejä tulee lisää, joten seuraa nimenhuutoa tai @liikkuvahamina instagramia!

Jukolatreenit nimenhuudossa

Info ja ilmo!
Jukolatreenit logo