Raatihuone Kadettikoulunkadulta ja kaupungin logo.

Viikon 42 valiokunnat ja käsittelyssä olleet aiheet

Kasvatus- ja koulutusvaliokunta kokoontui keskiviikkona 14.10.2026 ja päätti vuoden 2027 talousarvionsa sekä mm. koulujen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman sekä koulujen, lukion ja esiopetuksen lukuvuosisuunnitelmat. Lisäksi valiokunta käsitteli paikallisen perusopetuksen opetussuunnitelman luvun 5.6 päivitystä, joka koskee perusopetuksen poikkeavaa järjestämistä ja erityisen tutkinnon suorittamista.

Elinvoima ja hyvinvointi -valiokunta kokoontui torstaina 15.10.2026 ja päätti kokouksessaan vuoden 2027 talousarvion.

Lupavaliokunta kokoontui torstaina 15.10.2026 ja päätti vuoden 2027 talousarviosta sekä mm. luonnonmuistomerkin rauhoituksen lakkauttamisesta, lausuntojen antamisesta Miehikkälän kunnan rakennusjärjestysehdotukseen sekä kalojen kasvattamista ja talvisäilytystä koskevan luvan lupamääräyksen muuttamisesta, kahdesta poikkeamisluvasta sekä valitsi katselmuskierrokselle osallistuvat jäsenet.

Valiokuntien kokousten pöytäkirjat on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa: