Uuden-Summan liikuntahallin urakka etenee suunnitellusti – kohde valmistuu lokakuussa
Haminan kaupungin Uuden-Summan liikuntahallin rakennusurakka etenee hyvin. Halli ja sen piha-alueet valmistuvat kokonaisuudessaan lokakuun loppuun mennessä.
Liikuntahallin rakennustyöt ovat edenneet sujuvasti sen jälkeen, kun Haminan kaupunki otti hankkeessa pääurakoitsijan vastuun. Projektissa ei ole ilmennyt uusia yllätyksiä, ja urakan aikana on tehty asianmukaisia laadunvarmistuksia.

Urakan alkuperäinen valmistumisaikataulu oli syyskuun alussa 2026, joten viivettä alkuperäiseen suunnitelmaan kertyy muutama kuukausi. Liikuntahalli luovutetaan pihatöineen käyttöön lokakuun loppuun mennessä. Pihasuunnittelussa on huomioitu alueen käyttäjämäärät, ja kohteeseen tulee reilusti pysäköintitilaa.
Vaikka hankkeen alkuperäiseen aikatauluun tuli mutkia, olemme saaneet tilanteen hienosti haltuun kaupungin omana urakkana. Työmaalla on nyt vahva tekemisen meininki,
kertoo Haminan kaupunkikehityspäällikkö Toni Puustinen.Rakennushankkeen kokonaisbudjettiin on muodostumassa noin 400 000 euron ylitys alkuperäisestä suunnitelmasta.