Kaupunginvaltuuston kokouksessa hyväksyttiin tilinpäätös ja kokouksen jälkeen pidettiin kyselytunti
Haminan kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina 8.6.2026 klo 17 Raatihuoneella, valtuustosalissa. Kokouksessa merkittiin tiedoksi arviointikertomus tarkastuslautakunnan ja kaupunginhallituksen puheenvuorojen saatesanoilla.
Toisena isona käsiteltävänä asiana oli tilinpäätös 2025. Pykälän käsittely alkoi valtuuston ryhmäpuheenvuoroilla, joissa nostettiin esiin kaupungin talouden alijäämää, kiitettiin kaupungin henkilöstön jaksamista vaativassa ja muuttuvassa toimintaympäristössä sekä muistutettiin, että säästötoimenpiteiden on jatkossakin onnistuttava ja ne vaativat päätöksentekokykyä. Puheenvuoroissa peräänkuulutettiin toisaalta myös sitä, ettei kaikkea voi sopeuttaa pois kaupungista, elinvoimasta on pidettävä huolta ja tulopohjaa on pystyttävä kasvattamaan. Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2025 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.-31.12.2025.
Lisäksi kaupunginvaltuusto sai selvityksen käsittelemättömistä ja käsitellyistä valtuustoaloitteista. Aloitteisiin liittyen pidettiin muutamia puheenvuoroja, joissa kyseltiin tarkennuksia jo käsiteltyihin aloitteisiin sekä tilannetiedusteluja valmisteilla olevista aloitteista. Kokouksen lopuksi kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdottaman päivitetyn hallintosäännön. Päivitetty hallintosääntö astuu voimaan 1.7.2026.
Valtuuston kokouksen lopuksi jätettiin yksi valtuustoaloite, joka koski palveluverkkoselvityksen jälkilaskentaa sekä vaihtoehtojen laskettamista nykyisen palveluverkkoselvityksen rinnalle.
Kyselytunti kokouksen päätteeksi
Valtuuston kokouksen jälkeen järjestettiin valtuuston kyselytunti. Kaupunginvaltuuston jäseniltä oli tullut kaksi ennakkokysymystä käsiteltäväksi.
Ensimmäistä kysymystä Miksi kaupunki näin päättäväisesti ja sitkeästi haluaa ajaa Patun ulos Tullimakasiinista viimeisiksi vuosikseen? Eivätkö inhimillisyys, kiitollisuus tai kunnioitus mahdu Haminassa osaksi päätöksentekoa? on käsitelty jo edellisellä viikolla kaupunginhallituksen päätöksenteon yhteydessä. Vastauksessa nostettiin esiin, ettei kysymys ole Patu Patasen ajamisesta pois vaan siitä, että virkahenkilöillä on velvollisuus tarkastella kaupungin etua ja tehdä kaupunkistrategian mukaisia toimenpiteitä. Vuokrasopimus nousi tarkasteluun kiinteistön myyntiin liittyen ja sen todettiin olevan lain vastainen. Lisäkysymyksissä nostettiin esiin irtisanomisen aikataulua, EU-säädösten huomioimisen mahdollisuutta tällaisessa tilanteessa sekä tarjousten hyväksymiseen liittyvää prosessia.
Toinen kysymys koski valtuustoaloitteen toteutumista, jossa oli kysymys järjestöavustusten myöntämisperusteiden uudistusta niin, että avustuksia saavien toimijoiden tulee sitoutua syrjimättömyyteen ja turvallisen tilan periaatteisiin. Kysymykseen vastattiin, että turvallisemman tilan periaatteiden määrittäminen on parhaillaan käynnissä kaupungissa. Kun työ kaupungin osalta valmis, viedään turvallisemman tilan periaatteet myös osaksi avustusperiaatteita. Tulevaisuudessa nimetään myös häirintäyhdyshenkilö ja näiden toimien kautta edistetään yhdenvertaisuutta sekä turvallista osallistumista kaupungin toimintaan.
Palveluverkkoa koskevan adressin luovutus
Ennen valtuuston kokousta järjestettiin Raatihuoneen edustalla adressin vastaanottaminen. Adressi koski koulujen ja päiväkotien tulevaa palveluverkkoa. Kaupunginjohtaja Ilari Soosalu, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Inkeroinen-Lalu sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Titta Erkkilä vastaanottivat adressin, jonka oli allekirjoittanut n. 1300 henkilöä.
Kaupunginvaltuuston kokouksen pöytäkirja on 11.6.2026 luettavissa kaupungin verkkosivuilla: