Kaupunginhallitus kokoontui 2.2.2026

Haminan kaupunginhallitus kokoontui maanantaina 2.2.2026 Raatihuoneella. Kokouksessa käsiteltiin Haminan kaupungin laajan hyvinvointikertomuksen ensimmäinen osa eli hyvinvointikertomus vuosilta 2021-2025. Lain mukaan kunnassa on on valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma. Nyt käsiteltävänä oleva hyvinvointikertomus vuosilta 2021-2025 on kuvaus kuntalaisten terveydestä, elinvoimasta, työ- ja toimintakyvystä sekä niiden edistämisestä kunnassa. Kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen asia etenee valtuuston hyväksyttäväksi. Toinen osa eli hyvinvointisuunnitelma vuosille 2026-2029 valmistuu vuoden 2026 keväällä.

Lisäksi kokouksessa käsiteltiin Kymenlaakson vuoden 2024-2025 arjen turvallisuusohjelman raportti, joka toimii keskeisenä työvälineenä arjen turvallisuustyön ja turvallisuussuunnittelun tukena. Lisäksi kokouksessa käsiteltiin muun muassa kaupungin hallinto- ja henkilöstöpalveluissa tapahtuvat henkilöstömuutokset sekä nimettiin kaupunginjohtajan sijaiset. Kokouksessa hyväksyttiin myös osasairauspäivärahan käytön laajentamista koskeva asia.

Pöytäkirja on tarkastamisen jälkeen nähtävillä kaupungin internet sivuilla 4.2.2026 lähtien.