Kaupunginhallitus kokoontui 10.8.2026
Kaupunginhallitus kokoontui syyskauden ensimmäiseen kokoukseen maanantaina 10.8.2026. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa Tullimakasiinin myyntipäätöstä koskeva itseoikaisu. Päätöksen mukaan aiempi 1.6.2026 tehty myyntipäätös kumotaan ja asia palautetaan uudelleen valmisteluun myyntiprosessissa tapahtuneen menettelyvirheen vuoksi.
Myyntimenettelyssä havaittiin, ettei prosessi täyttänyt hallintolain mukaista tasapuolisuuden vaatimusta. Syynä on se, että ensimmäisenä saapunut tarjous on julkistettu ennen toisen tarjouksen saapumista. Tämä prosessin alussa tapahtunut menettelyvirhe on vaarantanut hallintolain yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumisen, koska jälkimmäinen tarjoaja on tällöin saanut edun ensimmäiseen tarjoajaan nähden.
Kaupunki katsoo kyseessä olevan sellainen menettelyvirhe, jonka vuoksi kaupungin kannattaa oma-aloitteisesti poistaa tehty päätös niin sanottuna itseoikaisuna ja palauttaa asia uudelleen valmisteltavaksi. Kyse on kaupungin kannalta strategisesti tärkeästä kiinteistöstä, joten on tärkeää, että myyntiprosessissa toimitaan tiukasti lain mukaisesti.
Itseoikaisun myötä myyntipäätöksestä jätetyt yli 240 oikaisuvaatimusta raukeavat, eikä niitä sisällöllisesti käsitellä. Lopputulos on kuitenkin käytännössä sama kuin mitä melkein kaikissa oikaisuvaatimuksissa vaaditaan: kyseisen kiinteistön myyntiä koskeva päätös kumotaan ja asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.
Lisäksi kokouksessa käsiteltiin muun muassa:
- Etuosto-oikeuden käyttäminen kiinteistökauppaan Tikkamäen alueella
- Maanvuokrasopimuksen jatkaminen ja maanvuokraoikeuksien järjestely sataman alueella
- Asemakaavan muutos Uuden-Summan koulun korttelissa
- Asemakaava ja asemakaavan muutos Hevoshaan kaupunginosan korttelissa
- Työryhmän perustaminen suurlipputangon korvaamisen selvittämiseksi
Pöytäkirja on nähtävillä kaupungin internetsivuilla 12.8.2026 alkaen.