Kaupunginhallitus kokoontui 1.12.2025
Kaupunginhallitus kokoontui maanantaina 1.12.2025 Raatihuoneella. Kokouksessa käsiteltiin vuoden 2025 kolmas osavuosikatsaus ja päätettiin esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi määrärahamuutokset vuodelle 2025. Maalis- ja heinäkuun osavuosikatsauksissa on tehty lukuisia määrärahatarkistuksia, joten nyt tehtävät tarkistukset ovat yksittäisinä olennaisia vaikka nettomääräisesti eivät niin isoja. Nyt tehtävissä määrärahatarkistuksissa tarkistetaan pääasiassa maanvuokratuottoja, koulupuolen henkilöstömenoja sekä verotuloja.
Lisäksi kokouksessa käsiteltiin vuoden 2026 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2026–2028. Kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen talousarvio ja -suunnitelma etenevät valtuuston hyväksyttäväksi. Talousarvion ja -suunnitelman laadinnan lähtökohdat ovat olleet edellisvuosien tavoin haastavat ja suunnitelmavuodet pitävät sisällään merkittäviä sopeuttamistoimenpiteitä.
Kokouksessa päätettiin myös muun muassa Wanhan Veteraanin kiinteistön ja sillä sijaitsevien konttien ostamisen esittämisestä valtuustolle. Lisäksi kokouksessa käsiteltiin maankäyttösopimuksen ja asemakaavamuutoksen tekeminen Poitsilan kaupunginosan korttelissa sekä hankesuunnitelma Kellokallion entisen palvelukeskuksen muutoksesta kaupungintaloksi. Kaupunginvaltuusto tekee asiasta lopullisen päätöksen.
Pöytäkirja on tarkastamisen jälkeen nähtävillä kaupungin internet sivuilla 3.12.2025 lähtien.