Raatihuone.

Kaupungin ja yrittäjien aamukahveilla oli teemana yrittäjien palvelut sekä verkoston toiminta

Kaupunginjohtajan ja yrittäjien aamukahvit järjestettiin Raatihuoneella 8.5.2025. Paikalla oli kaupungin, Cursorin, Haminan Yrittäjien, Kehittyvän Haminan sekä Haminan Nuorkauppakamarin edustusta. Tapaamisen aiheena oli Cursor videot, Cursorin ja Etelä-Kymenlaakson työelämäpalvelut, Haminan yrittäjäpalkittavan valinta sekä Orimattilan retki 9.10.2025 suunnittelua.

Cursor on tehnyt yrityksen perustamista suunnitteleville ja aloittaville yrittäjille Aloittavan yrittäjän -videosarjan. Sarjan videoilla yritysasiantuntijat kertovat vinkkejä aloittavalle yrittäjälle ja samalla saa hyvän käsityksen siitä, millaista tukea Cursorilta saa yrityksen aloittamiseen. Lisäksi Elina Reijasalo kertoi Cursorin, ELY:n, TE-palveluiden, Kymenlaakson hyvinvointialueen ja Etelä-Kymenlaakson kuntien tekemästä yhteistyöstä kohti yhteistä työllisyysaluetta.

5.9.2025 on Cursor Oy:n järjestämä Yrittäjägaala. Siihen liittyen tapaamisessa käytiin keskustelua eri vaihtoehdoista Haminan yrittäjäpalkittavaksi ja keskustelun päätteeksi valittiin palkittava yritys. Julkistus tehdään sitten syyskuussa Yrittäjägaalassa. Lisäksi tapaamisessa suunniteltiin Orimattilan retkeä, joka järjestetään 9.10.2025. Yhteisen verkostotapaamisen tarkoituksena on kuulla Orimattilan noususta kuntabarometrissa ja siitä, millaisia toimenpiteitä sen eteen on tehty. Lisäksi suunnitelmissa on yhteinen työpaja teemalla Parhaat käytännöt kuntakehityksessä. Aamukahvien päätteeksi oli keskustelua muista ajankohtaisista asioista.