Kuvassa on teksti "Liikkuvat-hankkeet kausi 2025-2026".

Katsaus hankevuoteen: Haminassa edistettiin lasten aktiivisuutta ja hyvinvointia

Haminan kaupunki sai keväällä 2025 Opetus- ja kulttuuriministeriöltä valtionavustusta kolmeen lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia edistävään hankkeeseen. Nyt hankekausi on kaikissa kolmessa hankkeessa päättymässä ja on aika tarkastella, mitä kaikkea hankevuoteen onkaan mahtunut. 

HAMINAN HARRASTAMISEN MALLIN -HANKE

Haminan harrastamisen mallin hankkeessa toteutui yhteensä 18 viikottain kokoontuvaa harrastusryhmää. Lisäksi kauden aikana järjestettiin yläkoululaisille suunnattuja lajikokeiluita, sillä yläkoululaisia on ollut haastavampaa saada mukaan säännölliseen harrastustoimintaan. Lajikokeiluissa nuoret pääsivät kokeilemaan kuntosalia, sirkusta, laskettelua, ratsastusta, kiipeilyä, airsoftia, veneilyä ja kalastusta. Kiitos paikallisille harrastustoimijoille yhteistyöstä lajikokeiluiden toteuttamiseksi!

Halusimme myös tarjota jokaiselle haminalaiselle 7.-9. luokkalaiselle kuntosali-, uimahalli- sekä elokuvaliput, joilla tuetaan nuorten hyvinvointia ja vapaa-ajan aktiivisuutta sekä liikkumista. Lisäksi olemme hankkineet nuorisotiloille erilaisia liikuntaan aktivoivia välineitä kuten jongleerausvälineet, jotka ovat olleet nuorten mieleen.

Haminan harrastamisen mallin -hanke sai 72 000 € jatkoavustuksen ensi kaudelle. Lukuvuoden 2026-2027 harrastustoimintaa on jo alettu suunnitella talvella toteutetun lasten ja nuorten harrastuskyselyn pohjalta. Uusi harrastuskausi käynnistyy syyskuussa!

Lisätietoja: Haminan harrastamisen malli 

LIIKKUVA KOULU -HANKE

Hankekauden aikana koulupäiviin on lisätty liikettä monin eri tavoin. Kuukausittaiset Liikkuva koulu -vinkit ovat tarjonneet kouluille helppoja ideoita liikkeen lisäämiseksi koulupäivään. Henkilöstölle on järjestetty koulutuksia liikunnallisen elämäntavan tukemisesta, ja opettajista sekä rehtoreista koostuvan OPS-työryhmän kanssa kehitettiin paikallista opetussuunnitelmakirjausta liikunnallisen elämäntavan edistämiseksi. Hankkeen tukena on toiminut vastuuopettajaverkosto, joka osallistui myös valtakunnalliseen Liikkuen läpi elämän -seminaariin. Viidellä koululla järjestettiin myös Välkkäri-koulutuksia, joiden myötä noin 80 oppilasta kouluttautui välituntiliikuttajiksi. Lisäksi hanke haki ja sai Googlen yhteisötukiavustuksen, jonka avulla yhtenäiskouluille hankittiin interaktiiviset iWall-liikuntapeliseinät.

Hankekauden vaikutukset näkyvät koulujen vuosittain tekemissä Liikkuva koulu -nykytilan arvioinneissa, joissa havaittiin selkeää edistymistä toiminnan organisoinnissa, opetuksessa, osallisuudessa sekä välituntiliikunnan edistämisessä viime lukuvuoteen verrattuna.

Liikkuva koulu & Move! Haminassa -hanke on saanut tulevalle hankekaudelle 2026-2027 41 000 € suuruisen valtionavustuksen. Hanketta rahoittaa Suomi liikkeelle -ohjelma, jonka tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä.

POLKU SEURATOIMINTAAN -HANKE

Hankekauden aikana on onnistuttu edistämään yhteistyötä kaupungin ja seura- sekä yhdistystoimijoiden välillä. Haminan harrastusmahdollisuuksia on tehty näkyväksi perheille, jotta harrastusten löytäminen helpottuisi. Hankkeen aikana järjestetyt lajikokeilut ovat mahdollistaneet satoja maksuttomia liikuntakertoja tutustuttaen lapsia ja nuoria eri lajeihin. koululaiset ovat päässeet kokeilemaan eri lajeja aina jalkapallosta taitoluisteluun ja skeittauksesta tennikseen. Lajikokeilut on järjestetty yhteistyössä alueen seurojen ja yhdistysten kanssa. Kiitos yhteistyökumppaneille!

Hankkeessa kerätyn palautteen perusteella hankkeen aikana tehtiin kaksi harrastusmahdollisuudet kokoavaa harrastustiedotetta. Viimeisin, kesäajan harrastusmahdollisuuksia esittelevä harrastustiedote julkaistiin toukokuun alussa. Tiedote löytyy Wilmasta sekä kaupungin verkkosivuilta.

Polku seuratoimintaan -hanketta rahoittaa Suomi liikkeelle -ohjelma.

Lisätietoja: Liikuntapolku seuratoimintaan