Ilmoita tapahtumasi osaksi Valojen yö 2025 -tapahtumaa!
Haminan kaupunki kutsuu alueen toimijoita mukaan tekemään ikimuistoista Valojen yötä 2025!
Ilmoita tapahtumasi osaksi Valojen yö 2025 -tapahtumaa!
Tämän vuoden Valojen yö -tapahtuman suunnittelu on täydessä vauhdissa kesälomakauden yli! Tänä vuonna perjantaina 19.9.2025 juhlimme Haminan Valojen yötä teemalla: Rauha ja vapaus. Tapahtuman ajankohta sattuu Suomen jatkosodan loppumisen vuosipäivään, ja vaikka ohjelma ei sinänsä liity maamme historiaan, vuosipäivästä on haluttu tuoda tapahtumalle hyvää sanomaa henkivä teema. Kutsumme kaikki mukaan luomaan hyvää tahtoa, iloa ja valoa Haminan pimeneviin syyskuun iltoihin.
Valojen yö on koko perheen kaupunkitapahtuma, jossa pääsee nauttimaan monipuolisesta ohjelmasta ja valotaiteesta. Haminan kaupungin tuottama ohjelma keskitetään tänä vuonna pääasiassa Hamina Bastioniin kahdelle ohjelmalavalle sekä holviston toiminnallisiin pisteisiin ja myyntialueille. Lisäksi Pormestarintalon Valopuistoon luodaan perinteiseen tapaan sisältöä hyvässä yhteistyössä talon isäntäväen kanssa. Lisäksi ainakin museot ja kirjasto ovat mukana omalla ohjelmallaan.
Haluamme tarjota tapahtuman alustana ja mahdollisuutena myös muille tapahtumanjärjestäjille Haminassa, koota yhteen kaikki Valojen yön perjantaille tarjoutuvat ohjelmistot, ja tarjota niille näkyvyyttä yhteisviestinnässämme. Myös samalle viikonlopulle osuva muu ohjelma voidaan huomioida ohjelmajulkaisuissa, jos joku toimija haluaa järjestää valojen yön jatkoja tai etkoja, ja tavoittaa tapahtumayleisöä, joka etsii tietoa Valojen yön ohjelmasta.
Valojen yö on yhteisöllinen kaupunkitapahtuma. Jos siis sinulla, järjestölläsi tai yritykselläsi on idea tai jo valmis tapahtuma, ilmoittausu mukaan! Keräämme ilmoittautumisen ensivaiheessa yhteystiedot, minkä jälkeen olemme elokuun alkupuolella yhteydessä kaikkiin tapahtuman tekijöihin, ja alamme kerätä tarkempia markkinointitietoja tapahtumista. Tavoite on, että tapahtyumakävijä pääsee tapahtumaohjelmien ääreen “yhden luukun taktiikalla” ja mahdollisimman moni löytää paikalle itseään kiinnostavan sisällön ääreen.
Ilmoita ohjelmasi yhteiseen ohjelma koontiin! Miten?
Voit ilmoittaa kiinnostuksesi ja yhteystietosi täyttämällä lomakkeen (linkki alla). Otamme sinuun yhteyttä lomakkeen täyttämisen jälkeen viimeistään elokuussa.
Tervetuloa mukaan rakentamaan Valojen Yötä 2025!
Tästä pääset Forms-lomakkeelle ilmoittautumaan mukaan tapahtuman järjestestäjien joukkoon.
Ensimmäinen teosjulkistus avoimen kutsun yhteyteen:
Flowers of Life -kollektiivin kookkaita ja sykähdyttäviä UV-valoveistoksia on nähty aiemminkin Haminan Valojen yössä. Tulevana syksynä Kosmos-teos tulee keskus-decona ilahduttamaan Pormestarin Valopuistossa vierailevaa tapahtumayleisöä. Pormestarintalon isäntäväki, Kristiina Terva-Heinonen ja Juha Heinonen, osallistuu jälleen mittavalla vapaaehtoistyöllä Valojen yön ohjelmaan kuratoimalla kotipuutarhaansa kaupungin tukemana aivan erityisen upean kokonaisuuden seudun oppilaitosten, yhteisöjen ja yksittäisten taiteilijoiden teoksista. Valopuisto on avoinna pe 19.9. sekä vielä la 20.9. klo 18.00-23.00.
Pormestarintalon Valopuistosta lisätietoja antaa:
Juha Heinonen: puh 040 749 7075, juhapekka.heinonen@gmail.com
Tiedotuskuva: Flowers of Life: Kosmos. Kuva: Juho Parikka