Kauppiaantalomuseo
Kauppiaantalomuseo on kulttuurihistoriallisesti arvokas, vuonna 1841 valmistunut hirsirakennus. Sen pihapiirissä on piharakennuksia, joista viimeiset rakennettiin 1870-luvulla. Talossa ja pihapiirissä on asunut ja työskennellyt eri alojen käsityöläisiä sekä viimeisenä kauppiasperhe Muravjev, joka piti talossa kauppaa.
Talo avattiin museona 1970-luvun lopulla. Museo esittelee 1900-luvun alun suomalais-venäläistä kauppiasperinnettä vanhoine puoteineen sekä käsityöläisen arkista elämää pihapiirin asuntoineen ja talousrakennuksineen. Osa piharakennuksista on avoinna yleisölle kesäisin.
-
Museo on suljettu 24.3.2026 asti. Sulun aikana avoinna ryhmille tilauksesta.
Avoinna pääsiäisnäyttelyn aikana 25.3.-5.4.2026
ke 14-18 ja to-su 12-16. Suljettu pitkäperjantaina 3.4.2026
-
Museon sisustusta somistetaan jouluna ja pääsiäisenä ajankohtaan sopivilla esineillä sekä tarinan muotoon kirjoitetuilla teksteillä. Kuvitteelliset tarinat kuvaavat talon asukkaiden elämää entisaikaan.
Kesäisin avataan vaihtuvan näyttelyaiheen ohella museon viehättävä vanhan ajan suljettu pihapiiri rakennuksineen.
TULOSSA:
Sortopääsiäinen 25.3.-5.4.2026
Pääsiäisenä 1905 eletään ensimmäisen sortokauden viimeistä vuotta, mutta sitä suomalaiset eivät vielä tiedä. Neiti Sjöström on myynyt juuri perintötalonsa venäläiselle kauppias Paul Muravjeville, jonka sukunimi tuo haminalaisille ikäviä mielleyhtymiä Venäjän entiseen oikeusministeriin. Jäädäkö vai eikö jäädä asumaan venäläisen omistamaan taloon?
Kauppiaantalomuseon pääsiäistarinassa ennakoidaan kesänäyttelyä lapsenkehon kulttuurihistoriasta ja pohditaan, millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä on hallitsijan ja alamaisten sekä vanhempien ja lasten suhteessa. Entä miten tämä heijastuu pääsiäisen kristilliseen sanomaan?
Pääsiäissunnuntaina 5.4. piharakennus Mattilassa palvelee Kalevalaisten naisten kahvio ja Olga Sipola ohjaa kukkopillien maalausta.
Kesänäyttely 2.6.-29.8.2026
Piltti, olethan kiltti!: lasten kehon kulttuurihistoriaaSuhtautuminen lapsiin on muuttunut Suomessa, kuten muissakin länsimaissa, valtavasti parin sadan vuoden aikana. Siinä missä pilteistä piestiin ennen synnynnäistä pahuutta ja omaa tahtoa, nykyään kannetaan huolta lasten liiallisesta myötäilystä. Ammattilaiset ovat suositelleet historian saatossa jopa luonnonvastaisia kasvatusmenetelmiä. Miksi ihmislaji ei vaikuta osaavan koskaan kasvattaa poikasiaan ”oikein”?
Joulutarina 28.11.2026- 3.1.2027
Äidit, toivossa väkevätMuravjevin kauppiasperhe viettää ensimmäistä jouluaan Kasarminkadun talossa vuonna 1906. Pihapiirissä elää monta äitiä, joilla on kuuluja kaimoja kristillisessä perinteessä. On kaksi Annaa, kauppiaan ja ylikonstaapelin rouvat, sekä kaksi Mariaa, räätälin ja värjärin vaimot. Perimätiedon mukaan neitsyt Marian äiti oli nimeltään Anna.
Kauppiaantalomuseon joulutarina kertoo pyhistä äideistä, jotka ovat säilyttäneet asemansa ja merkityksensä katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa meidän päiviimme asti.
-
Aikuinen 6 €
Alennuslippu 4 € (opiskelijat, eläkeläiset, työttömät)
Vapaa pääsy: alle 18-v lapset, henkilökohtaiset avustajat, sota- ja rauhanturvaajaveteraanit, varusmiehet, Haminan museoiden ystävät ry:n jäsenet.Keskiviikkoisin vapaa pääsy!
Pääsylipun voi lunastaa myös Kaikukortilla, Museokortilla, ePassilla sekä Smartumin seteleillä ja sovelluksella.
-
Museo sijaitsee kaupungin vanhassa keskustassa lähellä raatihuonetta osoitteessa Kasarminkatu 6. Kadunvarsipysäköinti Kasarminkadulla, Pikkuympyräkadulla, Isoympyräkadulla tai Raatihuoneentorilla. Haminassa kadunvarsipysäköinti on maksutonta.
Kauppiaantalomuseo on osittain esteellinen. Pääsisäänkäynti on kahden portaan päässä, eikä siinä ole kaidetta. Museon eteisessä on muutama porras sekä kaide. Sisäänkäynti esteettömyysluiskalla sijaitsee museon sisäpihan puolella. Museon pihalle pääsee portista henkilökunnalta pyydettäessä. Sisätilojen kulkuväylät ovat ahtaat ja huonetilojen välillä on kynnyksiä. Pihalla on mukulakiveys. Piharakennusten sisäänkäynnit sijaitsevat portaiden päässä.
-
Kauppiaantalomuseon MattilaKasarminkatu 6
49400 Hamina