Anna ideasi Haminan linnoitusalueen kehittämiseen
Kestävät linnoitukset- hankkeessa Haminan linnoitusta kehitetään vastuulliseksi virkitys- ja matkailukohteeksi. Hankkeessa toteutetaan Haminan linnoitusalueelle kehittämissuunnitelma (masterplan), johon kootaan niin linnoitusalueen nykytila kuin tunnistetut kehittämistarpeet.
Kehityssuunnitelmaa varten järjestetään kaksi työpajaa niin asukkaille kuin yrittäjille. Työpajojen avulla saadaan eri näkemyksiä miten Haminan linnoitusaluetta tulisi kehittää asukkaiden viihtyisyyttä kehittäen ja miten esimerkiksi yrittäjät voisivat hyötyä linnoitusalueesta ja esimerkiksi uniikista ympyräasemakaavasta omassa liiketoiminnassa.
Asukkaiden työpaja tiistaina 15.9. klo 17-19, Haminan kaupunginmuseo, Vintti- kokoustila. Huom. kokoustilaan ei ole esteetöntä pääsyä. Osoite: Kadettikoulunkatu 2.
Tervetuloa yhteiseen iltaan antamaan kokemuksesi ja ideasi Haminan linnoitusalueen kehittämiseksi. Yhteisen aloituksen jälkeen ryhmissä pohdimme neljän eri teeman mukaisesti Haminan linnoituksen nykyiset vahvuudet, kehittämismahdollisuudet sekä asukkaiden näkemykset linnoitusalueen tulevaisuudesta.
Työpajan teemat:
1. Palvelut, elämykset ja tapahtumat
– Mitä linnoitusalueelta puuttuu? Mitä uusia elämyksiä ja palveluita linnoitus mahdollistaa?
2. Tarinat, historia ja reitit
– Miten linnoituksen tarinat näkyvät? Miten alue hahmottuu kävijälle? Millaisia reittejä alue tarvitsee?
3. Näkyvyys ja markkinointi
– Miten linnoitus viestii kävijälle paikan päällä? Miten Hamina näyttäytyy houkuttelevasti matkailijoille?
4. Asukkaiden arki ja matkailun kasvu
– Missä matkailu ja arki tukevat toisiaan? Mitä huolia tai kehittämistarpeita matkailun kasvu herättää?
Ilmoittaudu asukkaiden työpajaan ti 15.9.2026
Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Työpajaan on vapaa pääsy. Ilmoittaudu 8.9.2026 mennnessä
Yrittäjien työpaja ma 16.11. klo 17-19, Haminan kaupunginmuseo, Vintti- kokoustila. Huom. kokoustilaan ei ole esteetöntä pääsyä. Osoite: Kadettikoulunkatu 2.
Tervetuloa yhteiseen iltaan antamaan kokemuksesi ja ideasi Haminan linnoitusalueen kehittämiseksi. Yhteisen aloituksen jälkeen ryhmissä pohdimme neljän eri teeman mukaisesti Haminan linnoituksen nykyiset vahvuudet, kehittämismahdollisuudet yrittäjien näkökulmasta. Yrityksesi ei tarvitse sijaita Haminan keskusta-alueella ja olisi hienoa saada näkemyksiä myös keskusta-alueen ulkopuolelta sijaitsivista yrityksistä.
Työpajan teemat:
1. Palvelut ja elämykset
– Uudet matkailupalvelut, elämykselliset palvelukonseptit, kaupalliset mahdollisuudet,, yritysyhteistyö ja alueen vetovoimatekijät.
2. Tapahtumat
– Millaisia tapahtumia Haminan linnoitus mahdollistaa? Miten tapahtumat tukevat matkailua ja elinvoimaa?
3. Tarinat, historia ja reitit
– Linnoituksen tarinat osaksi matkailukokemusta. Opastus ja alueen hahmottaminen, reitit ja kierrokset, yhteydet Kyminlinnaan ja muihin linnoituskohteisiin, sekä uudet matkailukokonaisuudet.
4. Näkyvyys ja markkinointi
– Viestintä alueella, Hamina matkailukohteena, yhteinen tarina ja brändi, markkinoinnin ja yhteistyön kehittäminen.
Ilmoittaudu yrittäjien työpajaan ma 16.11.2026
Työapajassa on kahvitarjoilu. Työpajaan on vapaa pääsy. Ilmoittaudu 9.11.2026 mennessä
Lisätietoja
Hanketta hallinnoi Cursor Oy. Hanke on saanut rahoitusta Euroopan maaseuturahastosta 2023-207 ja hankkeen rahoittaja on Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus
Mikko Kiirikki, projektipäällkkö, Cursor Oy, p. +358 40 190 2503, mikko.kiirikki@cursor.fi
