Historialliset kohteet

Haminan Raatihuone

Kahdeksan sädekadun keskipisteessä sijaitseva Raatihuone (1798) toimii nykyään kaupungin keskushallinnon toimitilana. Se on kaupungin virastojen ohella ehtinyt suojata kattonsa alla mm. pankkia, puoteja, putkaa, poliisilaitosta ja linnoituksen päävartiotakin 1800-luvun alussa. Rakennuksessa toimii Raati Cafe Kaneli.

Ympyräkeskusta ja linnoitus

Vanhan keskustan ympyräkaduilla nähtävyydet ovat lähellä toisiaan. Kaupunkia ja sen historiaa voi tarkastella laajemmin keskustaa ympäröivän linnoituksen valleilta.

Haminan matkailuneuvonnassa on jaossa esite, jonka avulla on helppo suunnistaa keskustan ympyröissä.

Hamina Bastioni – Keskusbastioni

Kaupungin linnoituksen bastioneista suurin on 1803-11 rakennettu keskusbastioni. Sen 58 kasemattia, muurattua holvia, suunniteltiin alun perin pomminkestäviksi varastotiloiksi. Nykyisin keskusbastioni on Hamina-Bastioni tapahtuma-areena, joka saa kesäisin suojakseen Euroopan suurimman telttakatoksen. Nouseviin katsomoihin mahtuu jopa 3 000 katsojaa. Holvistot on varustettu nykyajan tekniikalla ravintoloineen ja näyttelytiloineen.

Tanelinkulma

Haminassa 1800-luvulta lähtien vaikuttaneen, venäläistä alkuperää olevan Aladinin suvun uusrenessanssi- eli nikkarityylinen kaupunkipalatsi, jonka on suunnitellut Waldemar Aspelin, rakennettu vuonna 1889. Rakennuksessa toimii mm.Konditoria-kahvila Huovila. Tanelinkulmassa on mahdollisuus järjestää erilaisia tilaisuuksia jopa 200 henkilölle.

Reserviupseerikoulu – RUK

Päärakennus vuodelta 1898 (Jacob Ahrenberg) oli alun perin Haminassa 1821-1903 toimineen Keisarillisen Suomen Kadettikoulun päärakennus. Vuodesta 1920 päärakennus on ollut Reserviupseerikoulun käytössä. Maneesi vuodelta 1832 (Carl Ludvig Engel) on entinen ratsastusmaneesi, nykyisin juhlasali.
Pieni tiilirakennus RUK:n puistossa on kaivo 1860-luvulta.

Lappeenrannan portin vartiorakennus 1774

Linnoitettuun Haminaan pääsi kolmesta puomein ja nostosilloin varustetusta portista, joista jokaisen kupeella oli vartiorakennus. Keskiaikainen Turku-Viipuri valtatie, Kuninkaantie, kulki kaupungin halki Lappeenrannan portilta Viipurin portille.

Kuvassa Lappeenrannan portin vartiorakennus 1774
Päävartiona 1840–1974. Ulkoasu on alkuperäisessä muodossa. Yksityisomistuksessa.

 

Viipurin portin vartiorakennus 1774

Linnoitettuun Haminaan pääsi kolmesta puomein ja nostosilloin varustetusta portista, joista jokaisen kupeella oli vartiorakennus. Keskiaikainen Turku-Viipuri valtatie, Kuninkaantie, kulki kaupungin halki Lappeenrannan portilta Viipurin portille.

Kuvassa Viipurin portin vartiorakennus 1774   Ulkoasu muutettu. Nykyään RUK:n käytössä.

Meriportin vartiorakennus 1776

Linnoitettuun Haminaan pääsi kolmesta puomein ja nostosilloin varustetusta portista, joista jokaisen kupeella oli vartiorakennus. Keskiaikainen Turku-Viipuri valtatie, Kuninkaantie, kulki kaupungin halki Lappeenrannan portilta Viipurin portille.

Kuvassa Meriportin vartiorakennus 1776    Satamaan johtaneen väylän vartiorakennus, yksityisomistuksessa.

Tykistökomentajan talo

Alun perin linnoituksen tykistön komentajan asuintaloksi 1798 rakennettu. Uusklassinen julkisivu on perua 1800-1900 -lukujen vaihteen korjaustöistä. Yksityisomistuksessa.

Federleyn talo

Uusrenessanssityylisessä 1890-luvun päärakennuksessa on toiminut mm. apteekki, jonka apteekkareina toimivat  A. Nymalm ja myöhemmin A. T. Federley. Waldemar Aspelinin suunnittelema rakennus on saneerattu asuinkäyttöön ja on yksityisomistuksessa.

Haminan Seurahuone

Arkkitehtitoimiston Kiseleff & Heikel vuonna 1890 suunnittelema rakennus on maamme vanhimpia hotelli-ravintoloita. Yläkerran Marski-kabinetissa on Tove Janssonin 1952 maalaamat Hamina-aiheiset seinämaalaukset. Maalaukset nähtävillä tilauksesta arkisin (tilaukset ennakkovaraamalla: kulttuuri@hamina.fi).
Kivijalassa on Kellaripub Kompassi, jonka seiniä ja ikkunoita koristavat Eino Kaurian maalaukset.

Arvilommin talo

Rapatun 1849 rakennetun puutalon uusrokokootyylinen ulkoasu on harvinainen maamme kaupunkiarkkitehtuurissa. Talossa on toiminut mm. apteekki. Yksityisomistuksessa.

Hugo Simbergin syntymäkoti

Taidemaalari Hugo Simberg (1873–1917) asui perheensä kanssa talossa 6-vuotiaaksi. Päärakennus on rakennettu 1829 ja oli alun perin tiilestä, pohjoispäähän on lisätty hirsiosa 1846. Nykyinen klassinen ulkoasu on 1920-luvulta. Talossa toimii nykyisin Haminan seurakunnan nuorisotyön toimitila Herran Kukkaro.

Ruutikellari

Hämeenlinnan bastionissa sijaitseva ruutikellari vuodelta 1785 on kunnostettu taidegalleriaksi ja kokoustiloiksi. Toimi viime sotien aikaan viestikeskuksena. Piha-alueella on japanilaistyylinen kirsikkapuisto.

Raittiustalo

Vuonna 1884 toimintansa aloittaneen raittiusyhdistyksen talo rakennettiin 1902.  Nykyään talossa toimii Kino Hamina ja Haminan Teatteri.

Puistotalo ja Kesäpuisto

Karl August Wreden 1884 suunnittelema rakennus on toiminut hotellirakennuksena ja Ruotsalaisen Seuraklubin käytössä. Nykyisin se on musiikkiopiston tiloina. Kesäpuisto perustettiin 1850-luvulla Lappeenrannan bastioniin.

Lipputorni

Helsingin bastionin kärkeen rakennettiin 1790 linnoituksen komentajan lipputorni. Bastioni ja vallit sen ympärillä purettiin 1889. Alue oli Haminan rauhan 100-vuotisjuhlallisuuksien pitopaikka. Tornin ulkoseiniin sijoitettiin tällöin sodan tapahtumista venäjäksi kertovat marmoritaulut. Lipputornissa on kesäisin Haminan kaupungin kesäinfo. Lipputorni on avoinna kesä-elokuussa ma-pe klo 9-17 ja la-su klo 10-15, puhelin 040 577 4472.

 

Vallin koulu

Waldemar Aspelinin 1888 suunnittelema, alun perin ruotsalainen nais- ja tyttökoulu, myöhemmin yhteiskoulu, vuodesta 1939 kansakoulu. Nykyään rakennuksen tiloissa toimii Lasten ja nuorten kuvataidekoulu.