Hämeenlinnan bastionissa sijaitseva, vuonna 1785 rakennettu ruutikellari on kunnostettu taidegalleriaksi ja juhlatilaksi. Piha-alueella on kirsikkapuisto.

Ruutikellarissa järjestetään neljä kesänäyttelyä. Ruutikellari on avoinna tiistaista sunnuntaihin 11 – 18:00.

Lotta Leka, Kristiina Töyry & Heli Väisänen: Lauhkea vyöhyke 4.-30.7. Galleria Ruutikellarissa

Pääkuva: yksityiskohtia teoksista, vasemmalta oikealle Leka, Töyry ja Väisänen.

Haminan Galleria Ruutikellarissa nähdään 4.–30.7. kolmen kuvataiteilijan yhteisnäyttely, Lauhkea vyöhyke.  Lotta Leka Turusta, Kristiina Töyry Loviisasta ja Heli Väisänen Raumalta pohtivat näyttelyssä, miten ulkoinen ja sisäinen ympäristö vaikuttaa omaan taiteelliseen työskentelyyn. He käsittelevät näyttelyn teemaa kukin omasta näkökulmastaan. Lotta Lekan grafiikan eri tekniikoita yhdistävät teokset ovat luontoaiheisia. Niissä tarkastellaan ihmisen suhdetta ympäristöönsä sekä kaupunkiympäristön ja digitalisaation vaikutuksia mieleen ja aivoihin. Kristiina Töyry tutkii teoksissaan liminaalisuutta, hengellisen ja ruumiillisuuden välistä vuoropuhelua sekä erilaisia tiloja. Töyry työskentelee maalauksen, videon, valokuvan ja tekstin parissa. Heli Väisäsen lähinnä grafiikan ja keramiikan keinoin syntyvät teokset vievät ihmisenä kasvamisen kysymysten äärelle; Väisäsen teoksissa tarkastellaan vuorovaikutusta ja rauhaa suhteessa omaan sisimpään mutta myös kanssaeläjiin ja monimuotoiseen luontoon.
“Lauhkea on säyseys, maltillinen keskinkertaisuus, mutta jos lisätään siihen vyöhyke, muuttuu se alueeksi, jossa alkaa tapahtua. Lauhkea alkaa vääntäytyä, kiemurrella ulos itsestään tuskan, tai onnen, kautta, puristua mankelin läpi joksikin muuksi. Se on tila, oman taiteen, onhan siinä lauhkea pieni nurkka, jossa voi levähtää, vetää henkeä, keskittyä hetken ja sitten se taas tulee sieltä: vimma ja kiihko, loisto, obsessio, hurmio, onni, epätoivo, huumaava raivo, joka peittää alleen kaiken. 
Taide itsessään on pieni leijuva hiukkanen tässä kaikessa, tässä elämäksi kutsutussa, mutta se on aivan välttämätön hiukkanen, ja niinpä ihmispoloinen on sille kiviselle tielle vetämään kivirekeä ryhtynyt. Ristiriitojen takia tai niistä huolimatta, hyvin usein huomaa tuntevansa, kun kallistaa päänsä päivän päätteeksi tyynylle, jollain lailla jonkinlaista selittämätöntä, hämmentävää nautintoa ja jännitystä, sitten tajuaa, että on kiitollinen siitä. 
– No mistä? 
Siitä erityisestä lahjasta, joka jossain sisällä on, leikistä ja toisesta todellisuudesta rajalla. Ei kaikki saa työkseen olla siellä – out-of-universe.” (Kristiina Töyry, 2023)

Taiteilijat ovat opiskelleet ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Kankaanpään Taidekoulussa. He ovat olleet yhdessä mukana jo kuudessa yhteisnäyttelyssä, ja vuonna 2021 kolmikko järjesti ensimmäisen yhteisnäyttelyn kolmisin Voipaalan Taidekeskuksessa Sääksmäellä.
Lauhkea vyöhyke

Paikka: Haminan Galleria Ruutikellari, Roopertinkatu 8, 49400 Hamina

Aika: 4.–30.7.2023 ti–su klo 11–18

Näyttely on osa Ars Hamina 2023 kesänäyttelyjen kokonaisuutta.

Näyttely on maksuton. Tila ei ole esteetön.

Ruutikellari

Tilaa on mahdollista vuokrata kesänäyttelyjen ulkopuolella kokous- ja juhlakäyttöön max. 30 hengelle. Ruutikellari käsittää varattavan kellarihuonetilan lisäksi pienen erillisen keittokomeron (sis. vesipiste, jääkaappi, kahvinkeitin, vedenkeitin) sekä wc-tilat. Historiallinen ruutikellari EI valitettavasti ole esteetön, kellaritilaan on jyrkät portaat.

Ruutikellarin varaukset yksityiskäyttöön kaupungin asiointipalvelupiste Rinkelin kautta (Puistokatu 2, asiakaspalvelu@hamina.fi, p. 05 749 2500)

Ruutikellari on siirtynyt lokakuussa 2022 taidenäyttelyjen avoimeen hakukäytäntöön. Seuraava haku syyskuussa 2023.

 

 

 

 

 

 

 

 

Pin It on Pinterest

Share This