Avoin Perhepiiri
Haminan seurakunnan Simeon-salista kuuluu puheensorinaa ja menossa on iloinen vilske, kun kesätauon jälkeen Avoin Perhepiiri on päässyt käyntiin. Kaikille avoin Perhepiiri järjestetään maanantai- ja keskiviikkoaamupäivisin Haminan seurakunnan ja avoimen varhaiskasvatuksen toimesta. Perhepiiri toimii kohtaamispaikkana, johon lapset tulevat yhdessä aikuisen kanssa. Paikalla on kaksi työntekijää, toinen seurakunnan lapsityöstä ja toinen kaupungin varhaiskasvatuksesta.

– Kun Perhepiiri järjestetään yhdessä seurakunnan ja kaupungin toimesta, on kynnys osallistumiseen matalampi, kertoo seurakunnan lastenohjaaja Hanna Märkälä. Työntekijöiden erilaiset pohjat ovat rikkaus ja vahvalla ammattitaidolla pystymme keskustelemaan kaikista perheitä koskettavista asioista.

Perhepiirissä vietetään yhteistä aikaa, leikitään ja askarrellaan. Aikuiset saavat perhepiiristä vertaistukea sekä ammatillisia neuvoja. Lapset puolestaan ikäistänsä seuraa ja uusia leikkikavereita. Simeon-salissa on tilaa hajaantua, joten sinne on kaikkien turvallista tulla.

Tiistai-iltapäivisin Herran kukkarolla kokoontuu Ekavauvaryhmä, joka on nimensä mukaisesti tarkoitettu ensimmäisen lapsen saaneille perheille. Siellä voi kohdata vertaisia, keskustella työntekijöiden kanssa ja osallistua yhteiseen toimintaan, esimerkiksi lauluhetkiin.

Perjantaiaamupäivisin Linnoituksen päiväkodilla kokoontuvassa Myttyset-vauvaryhmässä on niin ikään työntekijä sekä kaupungin varhaiskasvatuksesta että seurakunnan lapsityöstä. Ryhmä on suunnattu vauvaperheille. Myttysissä pidetään yhteinen ohjattu tuokio ja vietetään aikaa toisten perheiden kanssa.

Kuvassa Simeon-salissa kokoontuva Perhepiiri
Perhepiiri kokoontuu Simeon-salissa, jossa kaikilla on tilaa olla ja leikkiä.

Katsomuskasvatusta kouluilla ja varhaiskasvatuksessa
Seurakunta toimii yhtenä varhaiskasvatuksen oppimisympäristönä ja on osa yleissivistävää opetusta. Seurakunnan lastenohjaajat vierailevat varhaiskasvatuksessa pitämässä tuokiota, joissa toteutetaan paikallista varhaiskasvatussuunnitelmaa. Vierailuja tehdään myös kirkon suuntaan, kun kirkonrotat kutsuvat esikoululaiset tutustumaan kirkkorakennukseen. Katsomuskasvatuksen keskeisin tavoite on tukea lasten kulttuurisen ja katsomuksellisen identiteetin kehittymistä sekä edistää ymmärrystä eri katsomuksia kohtaan.

– Kouluyhteystyössä tarjoamme kouluille opetussuunnitelman mukaisia oppituntivierailuja. Kutsumme myös kouluja osallistumaan pääsiäis- ja joulukirkkoihin, sekä tarjoamme mahdollisuuden osallistua eri teemalla tapahtuviin kirkkovierailuihin, Miia kertoo.

Lisää seurakunnan, varhaiskasvatuksen, koulujen ja oppilaitosten kumppanuudesta voit lukea Kirkkohallituksen oppaasta. Siinä yhteistyö on jaettu neljään koriin, joiden avulla yhteistyön tarkoitus ja ohjeet on avattu.

Kaikki yhdessä perheiden hyväksi

– Haminan avoin varhaiskasvatus tekee tiivistä ja moninaista yhteistyötä Haminan seurakunnan lapsi- ja perhetyön kanssa. Suunnittelemme yhdessä perheitä tukevia ja osallistavia toimintoja, varhaiskasvatuksen esimies Sanna Silvo.

– Kerhojen ja piirien lisäksi olemme mukana toteuttamassa erilaisia lapsiperheille suunnattuja tapahtumia, kuten Toukotempausta ja perheiltoja, seurakunnan lapsityönohjaaja Mia Rautamies.

Tempausten ja Perheiltojen taustalla on usein seurakunnan ja avoimen varhaiskasvatuksen lisäksi Kumppanuustalo Hilma. Teemasta riippuen illoissa voi olla mukana myös paikallisia seuroja esittelemässä omaa toimintaansa. Yhdessä toimimalla saadaan tuotettua kaikille lapsiperheille sopivaa, matalan kynnyksen toimintaa.

Pin It on Pinterest

Share This