Meidän, sukujen ja bändin kotikaupunki
Mistä olette kotoisin? Mistä olette muuttaneet Haminaan?
Iida Pohjalainen ja Markus Silvo palasivat Haminaan maaliskuussa. Piipahdus Kotkassa herätti Markuksessa kaipauksen takaisin kotikaupunkiin. Markus on siis syntyjään haminalainen, tarkalleen ottaen ainakin neljännen sukupolven vilniemeläinen. Iida on syntynyt Espoosta mutta haminalainen hän on ollut jo seitsemän vuotiaasta lähtien. – Isäni sai silloin täältä töitä ja meillä on tällä paljon sukulaisia.
Miksi Haminasta on tullut kotikaupunkinne? Mikä sai teidät palaamaan?
– Mulla ei sinänsä ollut väliä, mutta Markus halusi Karhulasta takaisin Haminaan, Iida pohdiskelee. Toisaalta molempien läheiset ja kaverit ovat täällä. Lisäksi täällä saa olla rauhassa ja tämä on mukava paikka.
– Läheisten lisäksi bändi ja treenis löytyvät täältä. Ollaan yhteisesti päätetty, että bändi on Haminasta, Markus tarkentaa.
Mitä asioita erityisesti arvostatte Haminassa? Mikä on hyvää?
– Kun meillä on koira, niin tästä on helppoa lähteä metsään kävelylle. Kaupat ja kaikki löytyvät läheltä mutta samalla saa olla luonnon ja meren läheisyydessä, pariskunta summaa Haminan hyviä puolia.
– Myös terveyspalvelut tuntuvat toimivan täällä paremmin, kuin muualla. Kun terveyshistoria on samassa paikassa, ei tarvitse asioita selittää esimerkiksi hammaslääkärissä montaa kertaa, Markus toteaa.
Mitä haluaisitte kehittää Haminassa?
– Bändien treenitilat ovat tosi vähissä. Se tuntuu typerältä, koska tyhjiä tiloja kyllä on, joita kaupunki voisi vuokrata. Sehän olisi kaikkien etu, että tilat olisivat käytössä, Markus sanoo. Ja toki muutenkin nuorisolle pitäisi olla tekemistä. Skeittiramppi on hyvä, mutta onko sitten muuta.
Miten haluatte osallistua Haminan toimintaan ja uudistamiseen?
– Haluamme tukea erityisesti pienyrittäjiä, jotta kivijalkaliikkeet säilyisivät. On tärkeää, että palvelut pidetään täällä eikä tarvitse lähteä ajelemaan minneen kauemmaksi, pari toteaa.
– Pyrimme bändin kanssa järjestämään keikkoja myös Haminan suuntaan, jotta saadaan porukkaa liikkeelle. Luultavasti syksyllä nähdään ainakin yksi keikka Haminan nurkilla, Markus tuumii kaupungin toimintaan osallistumisesta.
Mitä muuta haluatte sanoa Haminasta?
– No me tykätään asua täällä. Haminassa on ihmisen hyvä olla, hymyilevä pariskunta toteaa.
1.7.2020
Kirjoittanut: Riikka Koskimies