Koulunuorisotyö
Haminan nuorisopalvelut tekee koulunuorisotyötä Haminan kouluilla, perusasteella ja toisella asteella.
Nuorisotyöntekijät toimivat Pappilansalmen koululla sekä Vehkalahden koululla säännöllisesti.
Nuorisotyöntekijöitä voi pyytää avuksi myös kaupungin muille kouluille tarvittaessa, esimerkiksi ryhmäytymistoimintaan.
Toisella asteella nuorisotyöntekijöitä on tavattavissa tiistaisin sekä lukiolla että Ekamin Haminan kampuksella. Näiden lisäksi nuorisopalvelut osallistuu erilaisiin tempauksiin yhdessä Ohjaamon ja Ekamin opiskelijatoiminnan ohjaajan kanssa.
Nuorisopalveluille valtionavustusta koulunuorisotyön vahvistamiseen jo toisen kerran!
Aluehallintovirasto on myöntänyt Haminan kaupungin nuorisopalveluille 100 000€ erityisavustusta kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävän nuorisotyön vahvistamiseen ja kehittämiseen.
Koulunuorisotyön vahvistaminen osaksi kasvattajayhteisöä -hankkeen kestoaika on 1.1.2023-31.5.2024 ja avustus tullaan käyttämään henkilöstöresurssien lisäämiseen.
Pääsääntöisesti koulunuorisotyötä tekevät;
Heidi Kuikko | 0400 466 924
Kaisa Leinonen | 050 408 3214
Sari Varonen | 050 574 4334
Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@hamina.fi