Ajankohtaista Haminan kansalaisopistolla
Opiston toimisto sijaitsee sataman porttitalossa, osoite Toimistokeskus Kuorsalo Satamantie 4, 49460 Hamina.
SYYSLOMA 20.10. – 29.10.2023
Alennus opintomaksuun
Syys- ja talviloman jälkeen ilmoittautuneiden opinomaksun hintaa on alennettu. Ilmoittautuessasi syys- tai talviloman jälkeen ohita maksaminen ja ota yhteyttä toimistoon alennetun opintomaksun saamiseksi.
Opintoseteliavustusta joillekin kohderyhmille 2023
Haminan kansalaisopisto on myös tänä vuonna saanut ns. opintosetelityyppistä valtionavustusta. Avustuksen turvin voidaan tarjota alennusta avustuksen kohderyhmään kuuluville. Avustuksella tuettavan koulutuksen kohderyhmiä ovat työttömät, senioriväestö (65 vuotta täyttäneet), eläkkeellä olevat ja oppimisvaikeuksia kokevat.
Kohderyhmään kuuluva henkilö saa yhden 20 euron alennuksen. Alennuksia myönnetään siinä järjestyksessä kuin niitä haetaan ja niin kauan kuin avustusmäärärahaa riittää. Alennusta ei näin ollen voi saada enää siinä vaiheessa, kun opiston saama valtionavustusmääräraha on käytetty loppuun. Kohderyhmiin kuuluvilla on oikeus vain yhteen alennukseen lukuvuoden aikana.
Opiskelijan tulee ilmoittautumisen yhteydessä hakea opintoseteliavustusta, jos hän kuuluu opintoseteliavustuksen kohderyhmään. Netin kautta ilmoittauduttaessa hakeminen tehdään alasvetovalikosta valitsemalla oma kohderyhmä. Puhelimitse toimistoon ilmoittauduttaessa tulee esittää, hakeeko ilmoittautuja opintoseteliavustusta.
Kurssin opintomaksu maksetaan vasta sen jälkeen, kun toimisto on käsitellyt hakemuksen ja lisännyt alennuksen järjestelmään ja lähettänyt maksulinkin opiskelijalle. Opisto ei myönnä alennuksia takautuvasti. Mikäli opintomaksu on maksettu täydellä hinnalla, alennusta ei palauteta asiakkaalle.
Osa myönnetystä avustuksesta käytetään suoraan alentamaan tiettyjen kurssien osallistumismaksuja. Opinto-ohjelmassa nämä kurssit ovat entiseen tapaan merkitty kehyksin.