Haminan lukion ratsastuslinja
Ratsastuslinjan tavoitteena on yhdistää lukio-opiskelu ja ratsastaminen. Opiskelija saa opintojen päätteeksi lukion päättötodistuksen ja ylioppilastutkintotodistuksen. Lukio-opinnot suoritetaan maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin Haminan lukiossa, Harjun oppimiskeskuksen opinnot pääsääntöisesti keskiviikkoisin ja perjantaisin. Lukion ja Harjun välillä kulkee paikallisbusseja, joilla opiskelijat pääsevät Harjusta lukiolle ja toisinpäin. Kulkemista helpottaa se, että lukiolla ja Harjussa ollaan kokonaiset päivät eli kesken päivää ei ole siirtymisiä. Perjantaisin opinnot loppuu puolen päivän aikaan, niin opiskelijat pääsevät lähtemään hyvissä ajoin kotipaikkakunnalle.
Lukion ratsastuslinjan laajuus on 150 opintopistettä, joista lukio-opintojen osuus on noin 120 opintopistettä, Harjun oppimiskeskuksen opintojen osuus 30 opintopistettä. Koulutus kestää pääsääntöisesti 3 vuotta. Halutessaan sen voi suorittaa myös 3,5 tai 4 vuodessa.
Kevään 2024 yhteishaussa ratsastuslinjalle tarjotaan 20 opiskelupaikkaa.
Hyvä tietää
- Ratsastuslinjan opiskelupaikkoja on 20 ja opintoihin haetaan yhteishaun kautta.
- Ratsastuslinja erikoistuu tarjoamaan lukio-opintoja ratsastusta harrastaville ja näissä lajeissa kilpaileville opiskelijoille.
- Ratsastukseen liittyvät opinnot järjestetään Harjun oppimiskeskuksessa
- Haminan lukio ja Harjun oppimiskeskus tarjoavat erinomaiset puitteet ja ympäristön sekä lukio- että ratsastusopintoihin.
- Opiskelijoiden käytettävissä ovat Harjun monipuoliset ratsastusolosuhteet mm. kaksi maneesia, kentät, maastot, ravirata, ratsastussimulaattorit sekä Harjun noin 40 omaa hevosta.
- Harjun oppimiskeskus tarjoaa oppilaitoksen asuntolassa maksullisia majoitus– ja ruokapalveluja niitä tarvitseville opiskelijoille opiskelupäivinä. Asuntolassa asuvien opiskelijoiden on mahdollista osallistua vapaa-ajantoimintaan.
Usein kysyttyjä kysymyksiä
1. Kuka voi hakea ratsastuslinjalle?
Meille ovat tervetulleita kaiken tasoiset ratsastajat. Osalla opiskelijoistamme on ollut useamman vuoden tauko ratsastuksesta ja hyvin ovat täällä pärjänneet. Ja osa on harrastanut ratsastusta tavoitteellisesti pienestä pitäen. Meillä jokainen saa edetä ratsastuksessa omalla tasollaan. Tärkeintä on, että on kiinnostunut hevosista ja ratsastuksesta. Peruskoulun päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvon pitää olla vähintään 7.0. Ratsastuslinjalaiset saavat käyttää ilmaiseksi Harjun oppimiskeskuksen hevosia koulupäivien aikana, joten omaa hevosta ei tarvitse olla.
2. Mitä kustannuksia ratsastuslinjalla on?
Ratsastuslinjalaiset saavat käyttöönsä kannettavan tietokoneen ja kaikki oppimateriaalit ilmaiseksi. Lukio kustantaa opiskelijoille työvaatteet, joita käytetään tallilla. Koulupäivän aikana pidettävät ratsastustunnit ovat ilmaisia. Opiskelijat saavat maksutta käyttää Harjun oppimiskeskuksen kuntosalia, maastopyöriä ja osallistua ohjattuun vapaa-ajan toimintaan. Opiskelijoiden on mahdollista muuttaa Harjun edulliseen asuntolaan. Asuntola maksaa 125 e/kk kahden hengen huoneessa ja siihen on mahdollista hakea Kelalta asumistukea. Kela kustantaa myös koulumatkat Harjun ja lukion välillä. Opiskelijat saavat viitenä päivänä ilmaisen kouluruuan. Halutessaan Harjusta on mahdollista ostaa myös aamupala ja päivällinen.
3. Miksi kannattaisi hakea Haminan lukion ratsastuslinjalle?
Meidän ratsastuslinjalle pääsee ratsastamaan paljon. Ratsastusopintoja on pääsääntöisesti kaksi kokonaista päivää joka viikko. Meidän lukiossa on mukava ilmapiiri ja tähän yhteisöön pääsee helposti mukaan. Ratsastuslinja tuo mukavaa vaihtelua ja vastapainoa pelkille lukio-opinnoille. Opiskelijamme ovat kertoneet, että on mahtavaa, että lukio-päivien välissä on päiviä, jollain saa olla hevosten kanssa ja tehdä sitä, mistä nauttii. Sekä lukiomme että Harjun oppimiskeskuksen opetus on laadukasta. Hae ihmeessä meille! 🙂
4. Mistä saan lisätietoa?
Ole rohkeasti yhteydessä lukion opinto-ohjaajaan tai rehtoriin. Opinto-ohjaaja Anni Sarell, 040-183 7667, anni.sarell@hamina.fi. Rehtori Juha Malinen, 050-4369492, juha.malinen@hamina.fi.
- Voit sopia henkilökohtaisen tutustumisen sinulle sopivana ajankohtana. Lisätietoja antaa opinto-ohjaaja Anni Sarell.
- Tule tutustumaan Harjuun ja Haminan lukioon ti 10.10. tai ti 23.1. Molempina päivinä tutustuminen Harjussa klo 9-11.30 ja lukiolla klo 13-14. Tällä lomakkeella teet sitovan ilmoittautumisen tapahtumaan:
https://forms.office.com/e/yzMFydKi4Q Ilmoittautua voit lokakuun tapahtumaan 2.10. saakka ja tammikuun tapahtumaan 15.1. saakka.
Kaikki ilmoittautuneet saavat infokirjeen sähköpostitse muutama päivä ennen tapahtumaa.
Tutustumispäivän yhteydessä on myös mahdollisuus ilmoittautua Harjun tarjoamalle lounaalle
opiskelijaravintola Aurassa.
5. Voiko ratsastuslinjalle vaihtaa kesken lukio-opintojen?
Kyllä voi, jos ratsastuslinjalla on opiskelupaikkoja vapaana. Vapaita opiskelupaikkoja voi kysyä suoraan rehtori Juha Maliselta numerosta 050 436 9492.
Tutustumispäivät
Ratsastuslinjasta kiinnostuneet pääsevät tutustumaan Harjuun ja Haminan lukioon tiistaina 10.10. tai tiistaina 23.1. Molempina päivinä tutustuminen Harjussa klo 9-11.30 ja lukiolla klo 13-14. Tällä lomakkeella teet sitovan ilmoittautumisen tapahtumaan:
https://forms.office.com/e/yzMFydKi4Q
Ilmoittautua voit lokakuun tapahtumaan 2.10. saakka ja tammikuun tapahtumaan 15.1. saakka.
Kaikki ilmoittautuneet saavat infokirjeen sähköpostitse muutama päivä ennen tapahtumaa.
Tutustumispäivän yhteydessä on myös mahdollisuus ilmoittautua Harjun tarjoamalle lounaalle
opiskelijaravintola Aurassa.