Toiminta Uuden Summan esikoululla
Yhteistyö teemme koulun kanssa muun muassa erilaisina teemapäivinä, koulukummitoimintana ja yhteishetkinä. Olemme myös aloittaneet yhteistyön alkuopetuksen 1 ja 2 luokkien kanssa. Koulukummitoimintaa on läpi vuoden 4. luokkalaisten kanssa. Esikoulussa toimii kaksi ryhmää ja henkilökuntaa on ollut neljästä kuuteen, tarpeen mukaan. Henkilökuntaan kuuluu varhaiskasvatuksen opettajat, varhaiskasvatuksen lastenhoitajat sekä varhaiskasvatuksen ryhmäohjaajat. Esiopetus aika on 9-13 ja hoidontarvitsijoille aukioloaika on 6:30–17:00.
”Eskarissa leikitään ja kuunnellaan satua.”
”Eskari on kiva, koska siellä voi leikkiä legoilla.”
Esiopetuksessa käytössämme on Kummaa-esiopetusmateriaali. Sen lisäksi käymme lapsen maailmaa läpi minä-vihon tarinoiden kautta sekä turva- ja tunnetaitojen eri teemoilla.
”Eskarissa tehdään tehtäviä.”
”Eskari on paras.”