Haminassa avattiin syyskuussa 2020 oma Tähtikatu, Walk of Fame Hamina. Haminan ja Vehkalahden alueella syntyneitä tai pitkään vaikuttaneita merkkihenkilöitä ja merkittäviä yhteisöjä kunnioittava katu rakentuu Raatihuoneentorin sisäkehälle. Se elävöittää Haminan katukuvaa ja tuo alueen tarinoita lähelle kaupunkilaisia ja turisteja.

Tähdet upotetaan Raatihuoneentorin sisäkehän jalkakäytävän pintaan. Haminan tähtilinnoitusta kuvaava tähti kunnioittaa Haminan-Vehkalahden alueella vaikuttaneen henkilön tai yhteisön tekemää työtä, joilla on ollut merkitystä kulttuurin, urheilun, tieteen, sivistyksen, liike-elämän tai myös sotilaskulttuurin alalla koko Suomelle tai jopa kansainvälisesti.

Haminan kaupunginjohtaja teki päätöksen ensimmäisten tähtien saajista kesällä 2020 saatujen ehdotusten perusteella. Ensimmäiset tähtien saajat julkistettiin Valojen yö -tapahtuman yhteydessä 11.9.2020. Silloin tähden saivat taiteilija Hugo Simberg, kilpahiihtäjä Marjatta Kajosmaa, keihäänheittäjä Tapio Korjus, kirjailija Helvi Hämäläinen sekä Mannerheim-ristin ritari Einar Schadewitz.

Sen jälkeen tähden vuonna 2021 saivat  Keisarillinen Suomen Kadettikoulu, Reserviupseerikoulu, taidemaalari Magnus Enckell ja lasitaiteilija Tamara Aladin. Edellisen kerran vuonna 2022 Tattoo-viikolla omat tähtensä kadulle saivat erityisesti Tervasaaren puuhahenkilönä tunnettu Patu Patanen sekä haminalaiset menestyneet urheiluseurat Haminan Palloilijat ja Vehkalahden Veikot.

Tähtikadun tähtiä lisätään ehdotusten pohjalta vuoden tai kahden vuoden välein. Tähden saajat eivät ole arvojärjestyksessä, vaan toivottavasti seuraavan sadan vuoden aikana tähdistä syntyy tasainen helminauha Raatihuoneen ympärille.

Kenen tai minkä tahon nimen haluaisit nähdä Haminan Tähtikadun tähdessä? Ehdotuksia voit tehdä täällä.

 

Pin It on Pinterest

Share This