Siisti Siti
Siisti Siti -kampanja
Siisti Siti -kampanja on Haminan oma versio Kouvolan kaupungin siisteyskampanjasta.
Siisti Sitin tempauksissa siivotaan yleensä yhdessä talkoillen lähiympäristöä tai piha-alueita tai vaikka varastoja ja oman kodin nurkkia.
Kampanjan aktiivisin kausi on keväällä, mutta toimintaa voi järjestää ympäri vuoden.
Tervetuloa mukaan, tehdään Haminasta maailmanluokan siistein Siti!
Siisti Siti -kampanjan tempauksia voivat järjestää kaikki
Siisti Sitin tarkoituksena on ympäristön siistiminen omatoimisesti yksin tai ryhmässä iloisella mielellä. Se tarkoittaa esimerkiksi roskien keräämistä, pihan haravointia, sisätilojen siistimistä, esimerkiksi varaston siivousta, tavaranvaihtotapahtuman tai pihakirppiksen järjestämistä.
Voit ilmoittaa omasta osallistumisesta tai järjestämistäsi talkoista meille tällä lomakkeella. Talkoiden ja muiden kampanjaan liittyvien tempausten ilmoittamiseen voit käyttää Siisti Siti -viestintämateriaalia ja Kymenlaaksonyt-sivuston kautta saat tapahtumailmoituksesi myös kaupungin tapahtumakalenteriin.
Keväällä 2022 käynnistyneeseen kampanjaan on ollut jo runsaasti osallistujia, jotka löydät ilmoitustaululta. Sieltä löydät myös tulevat tapahtuma, joihin voit hypätä mukaan. Oman tapahtuman saat ilmoitustaululle ottamalla yhteyttä Kirsi Hänniseen, kestävän kehityksen koordinaattori, p. 040 865 4080, kirsi.hanninen@hamina.fi
Työvälineet, roskat ja turvallisuus
Siisti Sitissä talkoillaan pääsääntöisesti omilla työvälineillä. Haminan kaupunki on kampanjaan osallistuville hankkinut roskapihtejä ja lehtiharavia, jotka on lainattavissa viikon lainausajalla Ruissalon kirjastosta ja Haminan pääkirjastosta.
Roskapihtejä ja huomioliivejä voi lainata lyhytaikaiseen esim. 1-2h. käyttöön kaupungintalolta Asiointipalvelu Rinkelistä sen aukioloaikoina.
Muista turvallisuus yleisillä paikoilla roskia kerätessä! Etenkin puistoissa ja teiden varsilla kannattaa olla tarkkana, ettei lasinsiruja ja injektioneuloja osu ihoon. Muista varoa mahdollisesti ohi ajavaa liikennettä, suosittelemme käyttämään huomioliiviä. Keräysohjeet löydät tästä.
Kaupunki vastaa yleisten alueiden mm. puistojen siivouksesta syntyneestä jätteestä, omien piha-alueiden jätteestä vastaa kiinteistön omistaja.
Kaupungin yleisiltä alueilta kerätyt pienet roskamäärät voi laittaa puistoissa sijaitseviin roskiksiin ja toukokuun alusta alkaen venelaitureiden vieressä sijaitseviin jäteastioihin mm. Tervasaaressa, Lepikönrannassa, Yrjösenpohjassa ja Salmenvirrassa. Suurempien roskamäärien poiskuljetuksesta sovitaan erikseen, joten ota yhteyttä! Kirsi Hänninen, kestävän kehityksen koordinaattori
p. 040 865 4080, kirsi.hanninen@hamina.fi
Yhteistyökumppaniksi Siisti Siti -kampanjaan
Siisti Siti – kampanjaan voi ilmoittautua yhteistyökumppaniksi. Yhteistyökumppani voi esimerkiksi lahjoittaa siivoustapahtumaan tarvikkeita ja saada vastalahjaksi näkyvyyttä kampanjoinnissa. Ota yhteyttä, niin voidaan yhdessä miettiä sopiva yhteistyömuoto.
Kirsi Hänninen
kestävän kehityksen koordinaattori
040 865 4080
kirsi.hanninen@hamina.fi