ASTETTA RENNOMPI JOULU

Tiistai 13.12.2022

Kynttilöin koristeltu jouluruokapöytäJoulun alla kokataan ja leivotaan, mutta miten valmistelut voisi tehdä mahdollisimman energiatehokkaasti ja ruokaa hukkaamatta? Tänä jouluna voi ottaa astetta rennommin, ja kokata, leipoa, siivota ja häärätä astetta vähemmän, omaa ja yhteistä energiaa säästäen. Avainasemassa joulunvalmisteluissa on suunnittelu, sillä sen avulla voi vähentää sekä energiankulutusta, kustannuksia että ruokahävikkiä.

Leipomiset ja kokkailut kannattaa suunnitella niille ajoille, kun sähköä on tarjolla paljon ja se on halpaa. Paljon sähköä kuluttavien laitteiden käyttämistä on tarpeen välttää huippukulutuksen aikana, eli arkipäivien aamu- ja iltapäivän tunteina (kello 8–10, kello 16–17 ja kello 19–20 välillä).

Vinkit energiatehokkaaseen jouluruokien suunnitteluun:

  • Suunnittele ennakkoon mitä ruokalajeja aiot tehdä ja milloin teet mitäkin.
    • Voisitko jättää pois ruokalajit, joita on jäänyt viime vuosina yli tai tehdä niitä huomattavasti vähemmän?
  • Muista, että uunin lämmittäminen kuluttaa enemmän energiaa, kuin sen lämpimänä pitäminen. Tee siis useampi ruokalaji tai leipomus kerralla.
    • Hyödynnä uunin jälkilämpö haudutettavien ruokien valmistuksessa, ne kypsyvät hyvin loppuun, vaikka uunin napsauttaisi pois päältä puoli tuntia etukäteen.
  • Jos jouluun kokoontuu isompi joukko, jaa ruuanvalmistusvastuu ja sovi, kuka tuo mitäkin. Niin joka kodissa ei erikseen lämmitetä uuneja samoja ruokia tehden.
  • Varmista, että jääkaappi ja pakastin ovat puhtaat sisältä ja ulkoa sekä tarpeeksi tyhjät jouluruokia varten. Täyteen ahdettuna kylmälaitteet vievät enemmän sähköä. Hieman tyhjemmissä laitteissa ruoat myös säilyvät paremmin.
  • Älä hamstraa! Kaupat ovat auki nykyään joulunpyhinäkin, joten varmuuden vuoksi ei kannata ostaa ruokia joulua varten.

Vinkit jouluruuan energiatehokkaaseen valmistukseen:

  • Voisitko tänä jouluna hyödyntää aiempaa enemmän valmisruokia? Niiden käyttö säästää sekä aikaa että energiaa.
  • Hyödynnä ruoanlaitossa ja lämmityksessä mikroaaltouunia. Se ei vaadi esilämmitystä, ja on siksi yksi keittiön energiatehokkaimmista laitteista.
    • Huomaa, että pienin ja nopein laite ruuan valmistukseen on usein myös energiatehokkain. Esimerkiksi vedenkeitin on tehokkaampi kuin liesi ja air fryer on tehokkaampi kuin uuni.
  • Kokkaa kerralla enemmän. Energiaa ja vaivaa säästyy, kun valmistat kerralla enemmän ruokaa. 
  • Käytä aina kantta liesiruokia tehdessä. Ilman kantta keitettäessä energiankulutus kolminkertaistuu.
  • Jos tiedossa on uunin lämmitystä, alenna keittiön huonelämpötilaa jo etukäteen. Uuni ja liesi nostavat helposti myös keittiön lämpötilaa. 
  • Mieti, miten voisi käyttää mahdolliset jouluruokien tähteet ja yli jääneet raaka-aineet hyväksesi. Voisiko joulun välipäivinä tehdä tähteistä uusia ruokia? 

Vinkit energiatehokkaaseen ruuansäilytykseen:

  • Hyödynnä parveketta, kuistia ja ulkovarastoja ruoan kylmäsäilytyksessä.
  • Jäähdytä lämpimät ruoat, ennen kuin laitat ne jääkaappiin. Siten ruuat säilyvät paremmin, eivätkä ne lämmitä jääkaappia ja nosta sen energiankulutusta.
  • Pidä pakastin jäättömänä ja sulata se tarvittaessa.
  • Jäähdytä ruoat hyvin ennen jääkaappiin tai pakastimeen laittamista. Jos mahdollista, hyödynnä ulkotiloja ruuan jäähdyttämisessä.

Lisätietoja aiheesta löydät esimerkiksi:

 

AIEMMIN JULKAISTUT ENERGIANSÄÄSTÖVINKIT

Astetta tunnelmallisempi jouluvalaistus

Perjantai 5.12.2022

Pimeän talven keskellä erilaiset kausivalot piristävät kotia ja mieltä. Ledivalot valitsemalla jouluvalojen sähkönkulutus on verrattain pientä, mutta niiden käytön ajankohtaa ja kestoa kannattaa miettiä.

Kausivalot eivät ole ensimmäisen kohde, joista sähkönsäästäminen kannattaa aloittaa. Yksi maltillisen kokoinen jouluvalosarja voi viedä koko talven päällä ollessaan vähemmän energiaa kuin viidentoista minuutin lämmin suihku. Siksi tärkeämpää on kiinnittää huomiota kodin suuriin energiasyöppöihin: lämmitykseen, sähkökiukaaseen, mukavuuslattialämmitykseen sekä kuuman veden käyttöön. Jouluvaloja voi siis tänäkin vuonna pitää päällä – silloin, kun niitä ollaan kotona ihailemassa.

Kausivalot, kuten muutkin ylimääräiset sähkölaitteet, suositellaan sammutettavaksi sähkön kulutushuippujen aikana. Valtakunnallisesti sähkön käytössä on arkipäivisin kaksi kulutushuippua: aamulla kello 8–10 ja illasta tavallisimmin kello 16–17 ja uudelleen 19–20 välillä. Siirrä omaa sähkönkäyttöäsi näiden tuntien ulkopuolelle. Se pienentää sähkökatkojen riskiä.

Vinkit energiatehokkaaseen jouluvalaistukseen: 

  • Huomioi, milloin käytät kausivaloja. Sammuta ne päivän valoisimpana aikana, öisin sekä jos et ole kotona. Käytä valoissa ajastinta.
  • Jouluvalot tulee sammuttaa, jos sähköstä tulee pulaa. 
  • Hanki ja käytä vain led-valosarjoja.
    • Harkitse, kannattaako vanhaa valosarjaa, jossa on muita kuin ledilamppuja, ottaa enää käyttöön. 
  • Mieti, voisitko aina sammuttaa sisältä jonkun laitteen tai valaisimen, kun laitat ulkojouluvalot päälle. 

Kierrätä vanhat valosarjat sähkö- ja elektroniikkaromun (SER) keräyspisteisiin.

Lisätietoja aiheesta löydät esimerkiksi: 

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Onnen myyri on se miesi, kellä oma tanner on, ystäväinen vieressänsä, povel kalliin synnyinmaan.

– A. Kivi

 

 

Seuraa energiankulutusta

Maanantai 21.11.2022

Energian säästäminen onnistuu parhaiten, kun tietää kuinka paljon ja milloin energiaa käyttää. Seuraa sähkön-, lämmitysenergian- ja vedenkulutustietoja säännöllisesti. Tee energiansäästötoimia ja seuraa tuloksia. Muista kulutusjousto.

Tarkastele, miten kulutuksesi on muuttunut eri ajanjaksoilla. Sähkön jakelusta vastaavan energiayhtiösi online-palvelusta näet kulutushistoriasi jopa vuosia taaksepäin. 

Sähkön kulutusta voi seurata myös Fingridin Datahub-asiakaspalveluportaalin kautta Portaaliin kirjautumalla pääset tarkastelemaan datahubiin tallennettuja tietojasi. Palveluun kirjaudutaan Suomi.fi -tunnistautumisella pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. 

Selvitä sähkölaitteidesi sähkönkulutus 

Yksittäisten laitteiden sähkönkulutuksen voi mitata energiankulutusmittarilla, joita on lainattavissa mm. Haminan kirjastoista ja kirjastoautosta. Mittarit on hankkinut Kymenlaakson Sähkö. Mittarin mukana on käyttöohjeet ja taulukko kodinkoneiden keskimääräisistä kulutuksista, joihin voit verrata omien sähkölaitteidesi kulutusta. Käyttöohjeet ja kulutustiedot löytyvät tästä

Sähkölaitteen kulutuksen voi laskea, kun laitteen teho (watti, W) on tiedossa. Ennen kuin lasket kulutuksen, kannattaa muuttaa laitteen ilmoitettu teho aina kilowateiksi (1000 wattia = 1 kilowatti) ja laitteen käyttöaika tunneiksi (30 minuuttia = 0,5 tuntia). Sähkölaitteen energiankulutus = laitteen teho (kW) x laitteen käyttöaika (h) Esimerkki: Viikkosiivouksessa imuroimiseen menee aikaa 1,5 tuntia. Pölynimurin teho on 1 kW. Kulutus on 1,5 kWh.

Lisätietoja aiheesta löydät esimerkiksi: 

 

Astetta parempi ajoitus

Perjantai 4.11.2022

Valtakunnallisesti sähkön käytössä on arkipäivisin kaksi kulutushuippua: aamulla kello 8–10 ja uudelleen alkuillasta tavallisimmin kello 16-17 ja uudelleen 19-20 välillä. Siirrä omaa sähkönkäyttöäsi näiden tuntien ulkopuolelle. Se pienentää sähkökatkojen riskiä.

Sähkönkäytön ajallinen siirtäminen eli kulutusjousto on juuri nyt tärkeää jokaisessa kodissa, jotta sähkön riittävyys turvataan kaikille, kaikissa tilanteissa. Sähköä kannattaa käyttää silloin, kun sitä on tarjolla runsaasti ja se on edullista. Pyri tasaamaan sähkönkäyttöäsi. Käynnistä ja käytä suuritehoisia laitteita vuorotellen myös huippukulutustuntien jälkeen.

Sähköpulan uhka voi ilmaantua muunakin aikana, joten seuraa uutisia ja jakeluverkkoyhtiösi tiedotteita. Huolehdi, että ajantasaiset yhteystietosi (matkapuhelinnumero, sähköposti) ovat energiayhtiön tiedossa.

Jotta energiaa riittää meille kaikille:

  • Vältä tarpeetonta sähkönkulutusta arkiaamun ja arki-illan huippukulutustuntien aikana.
  • Omaksu arkeen uusia laitteiden käyttöaikoja ja hyödynnä ajastustoimintoa. Siirrä esimerkiksi astian- ja pyykinpesukoneiden käyttö aikaiseen aamuun, keskipäivään tai myöhempään iltaan.
  • Lataa elektroniset laitteet kiivaimpien sähkönkäyttötuntien ulkopuolella.
  • Sammuta aina kaikki sähkölaitteet ja irrota verkkovirrasta latausjohdot, joita et käytä.
  • Sammuta tai ajasta kylpyhuoneen mukavuuslattialämmitys kulutushuippujen ulkopuolelle.
  • Varmista, että koneellinen ilmanvaihto on säädetty oikein. Hetkellisesti voit alentaa tehoa huippukulutuksen aikana, mutta älä sammuta ilmanvaihtoa kokonaan.
  • Ja tee kuten Aino, Astetta alemmas -kampanjan video

Lisätietoja aiheesta löydät esimerkiksi: 

 

Energinsäästöviikolla 10.10. – 16.10.2022 julkaistut energiansäästöteot ja säästövinkit

Maanantai 10.10.2022

Haminan kaupunki laskee lämpötilaa kaikissa kiinteistöissä keskimäärin 2 °C ja tyhjien kiinteistöjen lämpötila lasketaan ylläpitolämpötilaan noin +15 °C.

Sinäkin voit osallistua energiansäästöön alentamalla huonelämpötilaa yhdellä asteella asuinhuoneista. 1 °C alempi sisälämpötila = 5 % vähemmän lämmitysenergiaa. 

Lisätietoja aiheesta löydät esimerkiksi: 

 

Tiistai 11.10.2022

Voihan lämmityksen energiamuodot! Haminan kaupungin kiinteistöissä on käytössä käytännössä kaikki mahdolliset lämmitysvaihtoehdot. Ekologisena lämmitysmuotona osassa yksiköitä on Haminan Energian kanssa otettu käyttöön kaukolämpöä. Yksi hyvä esimerkki kaukolämpökohteista on Hamina Bastioni.

Vanhan lämmitysjärjestelmän vaihto tulee harkintaan, kun järjestelmä on suuremman peruskorjauksen tarpeessa. Järjestelmän vaihtoa pohdittaessa on katsastettava koko järjestelmä: lämmöntuotanto-, -jako ja -säätö. Tutki eri vaihtoehtoja ja kustannuksia lämmitystapojen esimerkiksi vertailulaskurilla, joka soveltuu sekä uusille että vanhoille pientaloille Pientalojen lämmitystapojen vertailulaskuri

Lisätietoja aiheesta löydät esimerkiksi: 

 

Keskiviikko 12.10.2022

Haminan kaupungin kiinteistöjen ilmanvaihtokoneiden käyttöä optimoidaan edelleen. Esimerkiksi yöaikaan kun tilat eivät ole käytössä ilmanvaihto voidaan tiputtaa minimiin.

Sinäkin voit säätää kotisi ilmanvaihtoa ja käyttää sitä tarpeen mukaan. Erityisesti säiden kylmetessä on hyvä tarkistaa ilmanvaihdon säädöt kohdalleen, muista puhdistus ja  huolto.

Lisätietoja aiheesta löydät esimerkiksi: 

 

Torstai 13.10.2022

Kaupungin kiinteistöissä rajoitetaan lämpimän veden kulutusta esimerkiksi säätämällä automaattihanojen virtausta ja uusimalla vesihanoja.

Sinäkin voit säästää lämmintä vettä. Suurin osa lämpimästä käyttövedestä kuluu peseytymiseen. Kiinnitä huomiota suihkuaikoihin ja pidä ne lyhyinä.

 

Vinkit lämpimän veden säästöön:

  • Lyhennä suihkuaikaa. 
  • Vältä veden turhaa juoksutusta. Sulje suihku saippuoinnin ajaksi
  • Säädä suihkun tehoa pienemmälle
    • Tarkista hanat ja suihkupäät. Uusi ne vettä säästäviin malleihin.
    • Sopiva virtaama suihkuhanalle on 12 l/min, käsipesuhanalle 6 l/min
  • Vähennä hiustenpesukertoja, jos mahdollista. Hiuksia ei tarvitse pestä joka päivä.
  • Sulje hana hampaiden pesun ajaksi
  • Katso, että lapset eivät jää suihkuun pitkäksi aikaa ja oppivat ripeän peseytymisen
  • Ota suihku kylvyn sijaan. Ammekylpy kuluttaa vettä viisi kertaa enemmän kuin suihku
  • Älä lämmitä uima-altaita tai käytä ulkoporealtaita.

Huolehdi myös tilojen riittävästä ilmanvaihdosta. Muista, että pitkät suihkut kasvattavat kylpyhuoneiden kosteuskuormaa. Kosteuskuorman tasaaminen vaatii lämpöä ja tehostettua ilmanvaihtoa, mikä lisää energiankulutusta. (Vinkki: Astetta alemmas -kampanja)

Lisää tietoa aiheesta löydät esimerkiksi:

 

Perjantai 14.10.2022

Linnoituksen uimahallissa lasketaan uima-altaiden lämpötilaa 1-2°C ja selvitetään mahdollisuutta rajata saunojen käyttöaikoja.

Sinäkin voit osallistua energiansäästöön muistamalla energiatehokkaan saunomisen säännöt, joihin kuuluvat ripeä saunominen ja tiiviit saunavuorot.

 

 

Vinkit energiatehokkaaseen saunomiseen sähkösaunassa:

  • Lyhennä saunan päällä oloaikaa ja vähennä saunomiskertoja
  • Suosi yhdessä saunomista
  • Laske saunan lämpötilaa. Energiatehokkain saunan lämpötila on 70-80°C. Saunan lämmittäminen 100  °C:een nostaa sähkönkulutusta 20-30%. 
  • Älä pidä kiuasta kuumana turhaan.
    • Mene saunaan heti, kun se on lämmin
    • Sammuta kiuas viimeistään heti, kun poistut saunasta, tai mieluiten jo saunomisen aikana. Jälkilämpö ja ilmanvaihto riittävät kuivattamaan saunan. 
    • Älä koskaan pidä kiuasta päällä, kun sauna on tyhjillään
  • Tarkastakaa taloyhtiön saunavuorokäytännöt, ettei niitä jää käyttämättömiksi. 

Lisää tietoa aiheesta löydät esimerkiksi:  

 

Lauantai 15.10.2022

Kaupunki säätää katuvalojen ja liikuntapaikkojen valaistuksen käyttöaikoja ja jatkaa valaisinten uusimista energiatehokkaisiin.

Sinäkin voit osallistua energiansäästöön laitteiden osalta sammuttamalla laitteet, jotka eivät ole käytössä ja irrottamalla laturit verkkovirrasta, kun laitteet eivät ole latauksessa.

 

Lisää tietoa aiheesta löydät esimerkiksi: 

 

Sunnuntai 16.10.2022

Onko kaikkien laitteiden käyttö edes tarpeellista? Yhtenä Haminan kaupungin energiansäästötekona on laitteiden käytön tarkka harkitseminen, esimerkiksi uimahallin kaikkien saunojen jatkuvan käytön tarpeellisuus ja säilölumen tekemisen tarkoituksenmukaisuus.

Sinäkin voit osallistua energiansäästöön pohtimalla, onko sinulla käytössä laitteita, joita et välttämättä tarvitse. Tällaisia voivat olla esimerkiksi ylimääräiset pakastimet tai vaikkapa koristevalaisimet.

Tarvitseeko verkkopäätelaitteen (tutummin ”modeemi”) olla päällä silloin, kun et ole kotona tai nukut? Jos kaikki suomalaiset sulkisivat verkkopäätelaitteensa kotona 8 tunniksi vuorokaudessa, sähköä säästyisi noin 1 800 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutuksen verran. 

Lisää tietoa aiheesta löydät esimerkiksi:  

 

Pin It on Pinterest

Share This