Koronatilanne Kymenlaaksossa on edelleen vaikea ja päivittäiset tartuntamäärät ovat pysyneet korkeina. Kymenlaakso on koronaviruksen leviämisalue.
Kymsote tiedottaa koronasta.

Kahden viikon aikana ajalla 16.-29.11.2021 Kymenlaaksossa on todettu 325 uutta koronavirustartuntaa. Ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on noin 200.

Koronavirustapauksia on ollut kaikissa alueen kunnissa. Merkittävä osa viimeisten kahden viikon tartunnoista on todettu Kouvolassa, 230 uutta tartuntaa. Kotkassa tartuntoja on ollut 68. Muissa Kymenlaakson kunnissa kussakin on ilmennyt 1-15 tartuntaa.

Tartuntoja esiintyy tällä hetkellä kaikissa ikäryhmissä. Suurin tartunnan lähde on edelleen samassa taloudessa asuva (22,5 %). Muita merkittäviä tartunnan lähteitä ovat olleet peruskoulut (11,1 %), muu lähipiiri (10,8 %), yleisötilaisuudet (10,8 %), työpaikat (6,2 %) ja harrastukset (5,5 %).

Koronanäytteistä positiivisia on 5,2 %. Tartunnanjäljitys onnistuu noin 80 prosenttisesti, mutta suuret tartuntamäärät ovat pakottaneet Kymsoten priorisoimaan tartunnanjäljitystä THL:n ohjeiden mukaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jäljitetään tartunnan saaneen lähipiiri sekä tarkemmalla tasolla lisäksi suuren riskin altistukset. Tällaisia ovat mm. sosiaali- ja terveyspalvelujen yksiköt. Tartunnanjäljityksen ohella myös infektiolääkäreiden tekemien eristys- ja karanteenipäätösten tekeminen on ruuhkautunut.

– Tartunnanjäljityksemme on tehnyt väsymättömästi työtä ja siihen on panostettu niin paljon kuin mahdollista, mutta nyt tulevat kyllä realiteetit vastaan eivätkä resurssit riitä eikä niitä ole juuri lisättävissä. Eli nyt teemme priorisointia sen osalta, mihin jäljitystyössä panostetaan. Arvioimme sitä, missä tartunnoissa voi olla sellaisia riskialtistumisia, jotka vaativat laajaa jäljitystyötä, kertoo johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa.

– Muiden muassa koulujen ja päiväkotien osalta on siirrytty enemmän ohjeistamiseen oireseurantaan kuin laajoihin altistumiskaranteeneihin. Lapset kuitenkin pääosin sairastavat koronan lievänä ja lasten lähipiirissä kaikilla yli 12-vuotiailla on mahdollisuus vähentää vakavan sairastumisen riskiä rokotuksin. Toki näin muidenkin virusten liikkuessa pitää huolehtia siitä, että sairaana tai lievästikään oireisena pysytään kotona eikä tavata muita.

Viimeisten viikkojen ajan myös sairaalahoidettavien potilaiden määrä on pysynyt epidemia-ajan korkeimpana. Sairaalahoidossa on ollut potilaita hieman kymmenen molemmin puolin useamman viikon ajan.

– Sairaalapotilaista meillä on ollut nyt taas lähes kaikki rokottamattomia. Vaikka nyt sairastuu myös rokotettuja, niin heidän sairastumisensa ovat kokonaisuudessaan lievempiä. Joten rokotusten ensisijainen vaikutus, eli vakavien sairastumisten estäminen toteutuu.

Kymenlaaksoon laaja maskisuositus

Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä kävi keskustelua maskisuosituksen laajentamisesta ja tarkentamisesta. Kymsote suositteli kuntia ja kaupunkeja velvoittamaan maskin käyttöä työntekijöilleen kaikessa lähityössä. Samoin maskin käyttöä suositellaan myös oppilaitoksissa kuudennesta luokasta lähtien. Yleistä maskisuositusta täsmennettiin lisäksi niin, että myös yksityisten toimijoiden suositellaan edellyttävän maskin käyttöä työntekijöiltään sekä asiakkailta esimerkiksi yleisötilaisuuksissa, kaupoissa, julkisissa liikennevälineissä ja muissa asiakastiloissa.

Kokoontumisrajoitukset voimaan perjantaina 3.12.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (ESAVI) antoi tiistaina määräyksen Kymenlaakson kokoontumisrajoituksista niin sanottuihin merkittävän riskin tapahtumiin. Määräys tulee voimaan perjantaina 3.12.2021 ja se on voimassa 2.1.2022 asti. ESAVIn määräyksen mukaan Kymenlaaksossa voi järjestää korkeintaan 20 henkilön tilaisuuksia sisätiloissa, jos kyseessä on seisomakatsomo eli jos yli 20 henkilöllä yleisöstä ei ole istumapaikkoja. Jos kyseessä on sisätiloissa järjestettävä yhteislaulutilaisuus ja siihen osallistuu yli 20 henkilöä, tilaan saa ottaa enintään puolet muun lainsäädännön nojalla tilaan hyväksyttävästä enimmäisosallistujamäärästä. Tilaisuuksien järjestäjä voi ottaa koronapassin käyttöön vaihtoehtona voimassa oleville koronarajoituksille, jolloin passi mahdollistaa sisäänpääsyn tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Muunlaiset yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat sallittuja ilman rajoituksia.

Koronakoordinaatioryhmä ei antanut uusia suosituksia rajoituksien lisäämiseksi, vaan tällä hetkellä odotetaan sosiaali- ja terveysministeriön uutta ohjauskirjettä. Sen odotetaan antavan rajoitusten määrittämiseen uusia kriteereitä ja mahdollistavan rajoitusten ulottamisen myös muihin kuin merkittävän riskin tilanteisiin.

Lisätietoja

Marja-Liisa Mäntymaa, johtajaylilääkäri
p. 020 622 2003,
marja-liisa.mantymaa@kymsote.fi

Pin It on Pinterest

Share This