Haminan kaupunginjohtaja Ilari Soosalu julkisti 15.9.2023 Haminan Tähtikadun uudet tähdet. Mukana julkistustilaisuudessa olivat Leo Mechelinin säätiön ja Sukuseura Mechelinus ry:n edustajat ja Ritva Serimaan sukulaisia.

Haminan Tähtikadun uudet tähdet julkistettiin Raatihuoneentorilla Valojen yö -tapahtuman yhteydessä perjantaina 15.9. klo 18.30. Julkaistavien tähtien tehtävänä on korostaa sitä suurta arvostusta ja merkitystä, joka tähden saajille ja heidän elämäntyölleen Haminassa kuuluu.

Tähtikadun tähtiä lisätään tulleiden ehdotusten pohjalta vuoden tai kahden vuoden välein. Päätöksen tähdistä tekee kaupunginjohtaja.

Vuonna 2023 ikuisen tähden Raatihuoneentorille saivat seuraavat kaksi merkkihenkilöä:

VALTIOMIES LEO MECHELIN

  • Haminassa 24. marraskuuta 1839 syntynyt ja lapsuutensa Haminassa viettänyt valtiomies.
  • Hän kasvoi varuskunnan piirissä isänsä toimiessa Haminan kadettikoulun opetuksen tarkastajana. Vuonna 1856 tähden saaja kirjoittautui Keisarilliseen Aleksanterin-Yliopistoon, eli nykyiseen Helsingin Yliopistoon ja valmistui lakitieteen kandiksi 1864.
  • 1800-luvun viimeiset vuosikymmenet hän menestyi suomalaisessa liike-elämässä muun muassa Suomen Yhdyspankin johtajana. Myös Nokia Oy perustettiin hänen kotonaan 1871 ja tähden saaja kului Nokia Oy hallitukseen useita jaksoja aina vuoteen 1914 saakka.
  • Tähden saaja nousi 1800-luvun lopulla myös Suomen valtakunnan politiikan huipulle. Hän halusi keskittää Suomen ja Venäjän suhteissa vallan suomalaisille instituutioille, erityisesti valtiopäiville. Hän piti myös tärkeänä yksityisyritteliäisyyden suosimista ja teollisuuden kehittämistä, sillä hän uskoi niiden johtavan taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen edistykseen.
  • Hänet valittiin vuonna 1875 Helsingin ensimmäiseen
    kaupunginvaltuustoon ja sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.
  • Vuonna 1876 hän isännöi Helsingin kaupungin edustajana suurta teollisuusnäyttelyä, jossa myös keisari Aleksanteri II perheineen vieraili. Palkintona onnistuneesta vierailusta hänet aateloitiin 27. heinäkuuta samana vuonna. Tästä lähtien hän toimi lähes kaikilla valtiopäivillä valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajana.
  • Tähden saaja toimi autonomisen Suomen pääministerinä sekä valtiovarainministerinä Venäjän keisarikunnan aikaan.

FYYSIKKO RITVA SERIMAA (o.s. Ström)

  • Suomalainen fyysikko ja professori, joka syntyi Haminassa 20. syyskuuta 1957 ja kuoli Haminassa 12. huhtikuuta 2016. Hänen sukunsa alkukoti on Haminan Pitäjänsaaren Uitto-niminen paikka.
  • Tähden saaja toimi Helsingin yliopiston fysiikan dosenttina vuodesta 1992 ja professorina vuodesta 2004. Hänen oma väitöskirjansa tutki röngtensäteilyn sironnalla tehtävää tutkimusta.
  • Tähden saaja ohjasi 16 väitöskirjaa ja oli mukana kirjoittamassa kansainvälisestikin merkittävän määrän, 230 vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia, joihin on viitattu yli 6000 kertaa.
  • Tähden saaja oli monitieteisen tutkimuksen uranuurtaja. Hänen tutkimiaan heikosti järjestäytyneiden materiaalien rakennetietoja käytetään laajasti kemiassa, elintarviketutkimuksessa, ympäristötieteissä ja biologiassa.
  • Tähden saajan tutkimustyöllä on muun muassa pyritty auttamaan Tukholmaan sijoitetun Wasa-laivan puisen rakenteen säilymistä. Hän tutki myös platinayhdisteiden käyttöä syöpäsairauksien hoidossa
  • Tähden saaja oli Helsingin yliopiston lähes nelisatavuotisen historian ensimmäinen naispuolinen fysiikan professori.
  • Tähdensaaja oli suomalaisen tiedeakatemian jäsen vuodesta 2010. Hän oli myös ensimmäinen nainen Suomen Fyysikkoseuran puheenjohtaja vuodesta 2011 alkaen.

HAMINAN TÄHTIKATU

Haminan ja Vehkalahden alueella syntyneet tai pitkään vaikuttaneet merkkihenkilöt ja alueella vaikuttaneet, merkittävät yhteisöt saavat omat, ”ikuiset” tähtensä Raatihuoneen sisäkehälle.

Jokainen jalkakäytävän pintaan upotettava Haminan tähtilinnoitusta kuvaava tähti kunnioittaa Haminan-Vehkalahden alueella vaikuttaneen henkilön tai yhteisön tekemää työtä.

Haminan ensimmäiset tähdet julkistettiin 11.9.2020. Seuraavien vuosikymmenten aikana tähdistä on tavoitteena syntyä tasainen helminauha Raatihuoneen ympärille. Tähtikadun tähtiä lisätään tulleiden ehdotusten pohjalta vuoden tai kahden vuoden välein. Päätöksen tähdistä tekee kaupunginjohtaja.

Lisätietoa Haminan tähtikadusta täälllä www.hamina.fi/asukkaalle/haminan-tahtikatu

Pin It on Pinterest

Share This