Haminan kaupunginjohtaja koki erilaisen perehdytyspäivän Luonnollisesti landella

Haminan kaupungin sisäiset kehittäjät –työryhmäläiset suunnittelivat ja toteuttivat toukokuussa uudelle kaupunginjohtajalle päivän ympäri Haminaa, teemalla Luonnollisesti landella!
Haminan kaupunginjohtaja Ilari Soosalun ja sisäisten kehittäjien (Tuula Ahonen, Jenny Amperla, Johanna Oleander, Maria Ovaska ja Kristiina Puska) Luonnollisesti landella -päivän ensimmäinen paikka oli tunnelmallinen maatilamatkailukohde Villa Jaakkola Haminan Reitkallissa.

Isäntäpariskunta Ismo ja Nuppu Forsman yhdessä kaupunginjohtaja Ilari Soosalun ja
maaseutupäällikkö Tuula Ahosen kanssa. Kuvaan mahtui myös isäntäperheen berninpaimenkoira.
Nuppu Forsman kuvaili aamun tapaamista seuraavasti:
– Kiitos, oli mukava saada uusi kaupunginjohtajamme aamupalavierailulle Luonnollisesti landella -teemalla. Iloinen ja avoin tunnelma loi hyvää pohjaa yhteistyölle ja keskusteluille.
Toisena kohteena ryhmä tutustui Pyhällön kouluun, joka sijaitsee noin 25 kilometriä Haminan keskustasta pohjoiseen valtatie 26 varrella, Haminan ja Taavetin puolivälissä. Monipuolisessa koulurakennuksessa sijaitsee myös varhaiskasvatus- ja esiopetusyksikkö sekä ikäihmisten ja kyläläisten kohtaamispaikka. Pyhällön koululla henkilökunta esitteli koulun toimintaa ja ryhmä pääsi tutustumaan myös koulumummoon, joka on isona apuna koulun arjessa.
Koulumummo luovutti kaupunginjohtajalle villasukat.
Seuraavana vuorossa oli moderniin Maatalousyhtymä Kivelän lypsykarjatilaan tutustuminen Pyhällössä. Uusi robottipihatto rakennettiin tilalle vuonna 2020 ja peltoa on viljelyksessä noin 300 ha.
Uteliaat lehmät tutustumassa hallintojohtaja Maria Ovaskaan, jonka mieleen on iskostunut,
kuinka montaa miljoonaa litraa maitoa Kivelän lypsykarjatila tuottaa Valiolle vuodessa.
Lounasaikaan olikin loistava hetki tutustua paikalliseen lihakauppaan/-tukkuun; Takaladon Lihaan, joka on loistava esimerkki uudelleen työllistymisestä ja uusien mahdollisuuksien löytämisestä paperitehtaiden kultakauden jälkeen. Jalostettavat lihat hankitaan lähiseudulta ja palvataan perinteisin menetelmin aidossa savusaunassa leppähaloilla.

Takaladon Lihan perustaja Mika Nopanen kertomassa yritystoiminnasta kaupunginjohtajalle.
Kuten Kivelän tilalla, myös Takaladon Lihassa on tapahtunut sukupolvenvaihdos, kun Mikan poika Teemu on ottanut vetovastuun.
Lounaan jälkeen matka jatkui Kannusjärvelle, jossa tutustuttiin puutarha-alan verkkokauppaan: Kodin Kukat! Perustaja ja omistaja Juha Toikka oli mielissään, että maaseutupäällikön johdolla eri ihmiset pääsevät tutustumaan maaseutuun ja siellä toimiviin yrityksiin ja yrittäjiin. Juha myös yltyi kehumaan uutta kaupunginjohtajaa hyväksi valinnaksi.

Kuvassa vasemmalta hallintojohtaja Maria Ovaska, työllisyyskoordinaattori Kristiina Puska, maaseutupäällikkö Tuula Ahonen, varhaiskasvatuksen kehittäjä Johanna Oleander ja nuorisokoordinaattori Jenny Amperla sekä keskellä oleva kaupunginjohtaja pääsivät tutustumaan myös Kodin Kukkien kasvihuoneeseen. Kuvaan mahtui mukaan myös Kodin Kukkien oma berninpaimenkoira.
Päivän viimeisenä kohteena oli Husulassa sijaitseva Merikeinun Alpakat -tila. Alpakkaelämysten lisäksi tila tarjoaa eläinavusteista hyvinvointi-, virkistys- ja työhyvinvointitoimintaa, lasten leirejä loma-aikoina, koivuvaneri tuotteita sekä metallitaidetta.

Alpakat ovat hyvin lempeitä eläimiä, joita sai silittää ja syöttää.
Kaupunginjohtaja piti poikkeuksellisesta perehdytyspäivästään ja kehui päivän antia.
– Kerrassaan erilainen ja hieno, Haminan kaupunkiympäristöä ympäröivälle maaseudulle rakennettu perehdytysreissu. Pikkubussilla kiersimme ympäri Haminaa ja huolellisesti valittuja kohteita ja tutustuimme laajalla skaalalla eri yrityksiin, toimijoihin, ihmisiin ja eläimiin. Maatilamatkailusta huippulogistiikkaan perustuvaan kukkaverkkokauppaan, modernista maitotilasta lähilihakauppaan ja Alpakkaelämysten kautta Raatsalle. Olipa hienoa kokemus, totesi kaupunginjohtaja Ilari Soosalu.
Myös muut mukanaolijat kokivat, että päivä oli erittäin onnistunut ja hyödyllinen.
– Päivästä jäi kokonaisuutena mieleen yrittäjien innostus ja omistautuneisuus omaan työhönsä. Oli hienoa kuulla mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten yrittäjät ovat löytäneet tiensä. Meillä Haminassa on osaamista, halua kehittyä ja intoa toimia muiden iloksi ja hyödyksi, kertoo Johanna.
–Yhden päivän aikana ehti saada hyvää, uutta tietoa oman kunnan yrittäjistä. Pyhällön koululla vallitseva positiivinen asenne puoltaa pienten yksiköiden jatkuvuutta. Yhteisöllisyydessä on voimaa!, iloitsee Kristiina.
Iso kiitos kaikille tahoille, jotka avosylin ottivat ryhmän vastaan ja tekivät päivästä ikimuistoisen!