Hamina Tattoon kävijämäärä ylitti odotukset

Viime viikolla Haminassa vieraili mursun lisäksi muitakin. Hamina Tattoo, kansainvälinen sotilasmusiikkifestivaali, veti heinäkuisen viikon aikana pienen kaakkoisen ympyräkaupungin tapahtumiin kaikkiaan 130 000 katsojaa ja kuulijaa. Yleinen hyvä tunnelma ja tyytyväisyys tuntui vallitsevan yleisön, esiintyjien sekä järjestäjien piirissä.
Kaupungin keskellä sijaitsevan Raatihuoneen ympärillä nähtiin massiivinen Tattoo-paraati ja Hornet-hävittäjän ylilento.
Hamina Tattoon päätapahtumia olivat Hamina Bastionissa järjestetyt seitsemän Marssishow -esitystä. Marssishow’n ohjelmassa nähtiin koskettava tuen osoitus Ukrainalle ilmaan päästettyine rauhankyyhkyineen. Ukrainan Suomen-suurlähettiläs Olga Dibrova oli paikalla keskiviikon VIP-näytöksessä, samoin poliisin, puolustusvoimien ja politiikan johtoa.
Perjantain ekumeeninen seppeleenlasku sankarihaudoilla toisti myös rauhanteemaa ja eri uskontokuntien edustajat tuomitsivat yksimielisesti Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan.
Turvajärjestelyt oli koko festivaalin ajan hoidettu asianmukaisesti eikä häiriöitä sattunut.
Sotilassoittokunnat tulivat tänä vuonna Suomen lisäksi Alankomaista, Saksasta, Skotlannista ja Trinidad ja Tobagosta. Viimeksi mainittu on jo aiemmilta Hamina Tattoo-festivaaleilta tuttu ja rakastettu vieras steelpan-rumpuineen. Pienimuotoisessa pihakonsertissa melodinen taiturointi villitsi yleisön tanssimaan.
Hamina Tattoon toiminnanjohtaja Hannu Kaukiainenvastaanotti tervehdyksen Buckinghamin palatsista. Tervehdyksessään kuningatar Elisabet kiitti Hamina Tattoo -festivaalia Haminan kaupungilta saamastaan tervehdyksestä ja toivotti tapahtumalle menestystä.
Viikon aikana Haminassa kuultiin kansainvälisen sotilasmusiikin lisäksi tangoa, jazzia, klassista musiikkia ja suomireggaeta. Uutisankkuri Jussi-Pekka Rantanen,Music Finlandin toimitusjohtaja Kaisa Rönkkö ja ulkomaantoimittaja Rauli Virtanen pitivät Speakers Cornerissa ajankohtaiset puheenvuorot.
Seuraava Hamina Tattoo järjestetään kesällä 2024. Sitä edeltävänä kesänä 2023 Haminassa vierailee Suomen Kansallisooppera, jolloin Bastionissa soi Giuseppe Verdin Requiem.
Kuvapankki ja tiedotteet, Tapahtumat 2022
Lisätiedot:
Hamina Tattoon toiminnanjohtaja Hannu Kaukiainen
Hamina Tattoo International Military Music Festival
Executive Director Hannu Kaukiainen tel. +358 40 199 1348
Hamina Tattoon taiteellinen johtaja Lassi Ikäheimo:
Hamina Tattoo International Military Music Festival
Artistic Director
Lassi Ikäheimo Tel +358 40 588 47 03