Ensi kesän Hamina Tattoon järjestelyt etenevät. Haastavasta koronatilanteesta johtuen kesän 2021 Hamina Tattoo on päätetty järjestää kansallisena festivaalina. Ulkomaisia soittokuntia nähdään taas Hamina Tattoossa vuonna 2022.

Hamina Tattoo on päätetty järjestää kansallisena festivaalina 2.-7.8.2021. Hamina Tattoon valmistelut jatkuvat muuten normaalisti kohti tulevaa festivaalikesää.

  • Tavoitteemme on järjestää täysipainoinen ja monipuolinen Hamina Tattoo -festivaali. Korona-pandemian johdosta ja siitä johtuvasta epävarmuudesta johtuen olemme kuitenkin käynnistäneet kansallisen Hamina Tattoon valmistelut yhdessä Puolustusvoimien ja suomalaisten sotilassoittokuntien kanssa, toteaa Hamina Tattoon toiminnanjohtaja Hannu Kaukiainen.

Ulkomaisille soittokunnille on ilmoitettu tehdystä muutoksesta ja heidät on toivotettu tervetulleiksi seuraavien vuosien tapahtumiin. Kaikki soittokunnat ovat ymmärtäneet tilanteen, koska koronatilanne on haastava ympäri maailmaa.

  • Päätös muutoksesta oli tehtävä nyt, koska epävarmuustekijät Suomeen saapumisen ja sikäläisten koronarajoitusten ja mahdollisten karanteenimääräysten osalta haluttiin ottaa riittävän ajoissa huomioon, jatkaa Kaukiainen.

Ensi kesän fiestivaaliin osallistuu useita kotimaisia soittokuntia. Haminaan saapuu myös soittokuntia, jotka eivät ole aiemmin Tattoossa käyneet.

  • Ensi kesän Hamina Tattooseen osallistuvat Tasavallan presidentin edustusorkesteri, Kaartin soittokunta, Puolustusvoimien varusmiessoittokunta, 100-vuotias Rakuunasoittokunta sekä Ilmavoimien soittokunta, kertoo taiteellinen johtaja Lassi Ikäheimo. Mukana ovat myös ensimmäistä kertaa Helsingin Poliisisoittokunta sekä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen koottu Maanpuolustussoittokunta, iloitsee Ikäheimo.

Tattoo-viikon ohjelma rakentuu parhaillaan ja siihen kuuluvat perinteiseen tapaan mm. konsertit ja lukuisat ilmaistapahtumat sekä monipuolinen näyttelytarjonta. Päätapahtumina ovat Hamina Bastionissa järjestettävät Marssishow-esitykset.

Festivaalin eri tapahtumiin lipunmyynti avataan, kun ohjelmajärjestelyt etenevät. Tiedotamme lipunmyynnin alkamisesta erikseen kevään aikana.

Tattoossa tavataan elokuussa 2021!

Lisätiedot:
– toiminnanjohtaja Hannu Kaukiainen, hannu.kaukiainen@hamina.fi, p. 040 199 1348
– taiteellinen johtaja Lassi Ikäheimo, lassi.ikaheimo@hamina.fi, p. 040 588 4703

Pin It on Pinterest

Share This