Haminan piispa

Igumeni Sergei valittiin uudeksi apulaispiispaksi samaisessa Kristuksen kirkastumisen kirkossa, jonka kauneus lumosi hänet jo 14-vuotiaana. Kuva: Vladimir Sokratilin

Piispainkokous päätti 12.1.2021, että Suomen ortodoksisen kirkon tulevan apulaispiispan sijoituspaikka on Helsinki, ja hänen tittelinsä on Haminan piispa. Haminan piispa vihitään tehtäväänsä Helsingissä 26.1.2022.

Valamon luostarissa 22.–25.11.2021 kokoontunut Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous valitsi apulaispiispan tehtävään Valamon luostarin johtajan, arkkimandriitta Sergein (Yrjö Rajapolvi). Arkkimandriitta Sergei on jo viides Valamon veljestön keskuudesta piispaksi valittu pappismunkki. Helsingin hiippakuntaan valitun apulaispiispan titteli on piispainkokouksen vuosi sitten tehdyllä päätöksellä Haminan piispa ja hän työskentelee Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leon alaisuudessa. 

Suomen ortodoksisella kirkolla on ollut vuosikymmenten varrella jo toistakymmentä apulaispiispaa, ja lähes kaikki itsenäisyyden aikaiset ortodoksiset piispat ovat aloittaneet uransa apulaispiispana. Suomen ortodoksisen kirkon historia osoittaa, että apulaispiispan tehtävä on 1920-luvulta asti ollut kirkkomme esipaimenille tärkeä kasvupaikka ennen metropoliitaksi tai arkkipiispaksi valintaa.

Sosiaalisessa mediassa aktiivisen arkkimandriitta Sergein tavoittaa myös jatkossa ainakin Facebookin kautta. 

  • Olen huomannut, että monille on luontevaa lähestyä pappia sitä kautta. Tämä pätee varmasti piispaankin, joten aion tehdä työtä myös sitä kautta. Yhteydenotot ovat tervetulleita, sanoo tuleva Haminan piispa Sergei.

Valamon luostarin johtajana vuodesta 1995 toiminut igumeni Sergei vihitään piispaksi Uspenskin katedraalissa sunnuntaina 16.1.2022.

Lähteet:

Pin It on Pinterest

Share This