Kymsoten tiedote ikääntyneiden hoidon ja hoivan palvelurakenteen muutoksesta

Kymenlaaksossa tarvitaan muutos ikääntyneiden palvelujen rakenteeseen – resursseja halutaan panostaa selkeästi nykyistä enemmän varhaiseen tukeen, kotiin vietäviin palveluihin ja monimuotoisiin asumisratkaisuihin
Kymsote suunnittelee isoa muutosta ikääntyneiden hoidon ja hoivan palvelurakenteeseen. Suurimmat muutokset ovat tehostetun palveluasumisen paikkojen, lyhtyaikapaikkojen ja kotiutusyksiköiden sekä perusterveydenhuollon vuodeosastojen paikkojen määrissä. Henkilöstöä ei sen sijaan vähennetä, vaan samaan aikaan vahvistetaan ja lisätään henkilöstöresursseja varhaiseen tukeen ja kotiin vietäviin palveluihin. Esitettyjen suunnitelmien toteuttamisesta päätetään Kymsoten päätöksenteossa marraskuussa.

Ikääntyvien määrän jatkuva kasvu vaatii palvelurakenteen muutosta

Kymenlaaksossa ikääntyneiden osuus väestöstä kasvaa merkittävästi. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuoden 2019 lopussa maakunnassa asuu noin 20 000 yli 75-vuotiasta ja vuonna 2025 lähes 26 000. Samaan aikaan Kymenlaakson väkiluku laskee.
Kymenlaaksossa ikääntyneet asuvat vähemmän kotona kuin muualla Suomessa. Vuonna 2016 75-vuotta täyttäneistä kymenlaaksolaisista vähän yli 89 % asui kotona, kun koko maan keskiarvo oli lähes 91 %. Suurin osuus kotona-asuvista oli Etelä-Karjalassa: yli 93 % 75-vuotta täyttäneistä. Sama tilanne on myös ikääntyneiden tehostetussa palveluasumisessa: Kymenlaaksossa 75-vuotta täyttäneistä reilu 9 % asuu tehostetussa palveluasumisessa, kun koko maan keskiarvo on noin 7,5 %.
Nyt tavoitteeksi on asetettu, että vuoden 2020 loppuun mennessä myös Kymenlaaksossa 7,5 % ikääntyneistä on tehostetun palveluasumisen piirissä. Tämä vaatii järjestelmällisiä toimenpiteitä varhaisten palvelujen, kotiin vietävien palvelujen ja monimuotoisten asumispalvelujen resursointiin ja kehittämiseen.

– Kymenlaaksossa ikääntyneet eivät ole sen huonompikuntoisia kuin muuallakaan. Meillä ei vain yksinkertaisesti ole ollut tarpeeksi ikääntyneiden kevyempiä palveluita tai varhaista tukea, joten tehostetun palveluasumisen osuus on ylikorostunut, toteaa Kymsoten Terveyden ja ikääntyneiden palveluketjun johtaja Jorma Haapanen.
Ympärivuorokautisista asumispalveluista vähennetään 300 paikkaa vuoden 2020 loppuun mennessä
Ympärivuorokautisen hoivan pitkäaikaispaikkoja suunnitellaan vähennettävän vuosien 2019–2020 aikana omasta tuotannosta 150 paikkaa ja 150 paikkaa ostopalveluista.

Lisäksi lyhytaikaispaikoissa suunniteltu vähennys on 76 paikkaa. Paikkojen vähennys kohdentuu yksiköihin, jotka toimivat elinkaarensa päässä tai muuten epätarkoituksenmukaisissa kiinteistöissä.
Kymsoten omista yksiköistä suljettavaksi on suunniteltu vuonna 2019–2020: Apila (Kouvola, lyhytaikainen palveluasuminen), Vaskirinne (Kouvola), Ulappa (Hamina, lyhytaikainen palveluasuminen), Kellokallion palvelukeskus (Hamina) ja Sippolakoti (Kouvola). Lisäksi lakkautetaan Haminassa sijaitseva palveluasumisen yksikkö Hildankoti. Päätökset sulkemisista tehdään marraskuussa.
Sulkemiset tehdään pääasiallisesti vuoden 2020 aikana. Jokaiselle nyt suljettavaksi suunnitelluissa yksiköissä asuvalle tarjotaan vastaavaa ympärivuorokautista hoivan paikkaa muualta. Kokonaisuudessaan sulkemiset tehdään asteittain.
– Kaikki, jotka ovat tällä hetkellä tehostetun palveluasumisen palveluiden piirissä, saavat sitä palvelua myös jatkossa, sanoo Haapanen.
Ikääntyneiden palveluja koskettaa myös palvelurakenteen muutokset osastopalveluissa. Suunnitelmien mukaan Haminan sairaalan osasto 1 suljetaan 1.1.2020. Samalla kymmenen sairaanhoitajan tehtävät siirtyvät kotisairaalaan ja kymmenen lähihoitajan tehtäväresurssia muihin palveluihin.

Kevyen palveluasumisen paikkoja lisätään 41:llä. Tehostetulla palveluasumisella on jatkossakin merkittävä asema ikääntyneiden palveluissa, ja senkin toimintamalleja kehitetään. Periaate on, että kun ikääntynyt ei pärjää kevyemmillä palveluilla ja tarvitsee paikan tehostetusta palveluasumisesta, hän myös saa sen nopeasti.
– Asumispalveluiden rakenteen keventäminen edellyttää voimakkaita muutoksia koko hoitoketjussa. Tämä tarkoittaa selkeää panostusta muun muassa kotiin vietäviin palveluihin, kotisairaanhoitoon ja kotikuntoutukseen, Jorma Haapanen muistuttaa.
– Kotihoitoon lisätään noin sadan henkilön työpanos vuoden 2020 loppuun mennessä.
Vahvistusta varhaiseen tukeen ja kotihoitoon, digipalveluja hyödynnetään entistä monipuolisemmin
Kymsoten toiminnan yksi tärkeä tavoite on kotona tai kodinomaisesti asumisen tukeminen mahdollisimman pitkään omatoimisesti ja ikääntyneelle itselleen mielekkäällä tavalla.
Asiakasohjaus on avainasemassa, että asiakas pääsee suoraan tarvitsemansa palvelun piiriin tai saa muutoin tarvitsemansa avun. Kymsoten suunnitelmissa on vahvistaa asiakasohjausta ja varhaista tukea viidellä työntekijällä. Asiakasohjaajat palvelevat jatkossa sairaaloiden osastoilla ja päivystyksessä iltaisin ja viikonloppuisin.

Asiakasohjaajan tehtävänä on turvata ja varmistaa asiakkaan oikea-aikainen kotiutuminen tarvittavien palveluiden turvin.
Jokaiselle ikääntyneelle on tarjolla asiakasohjausta, jonka avulla voidaan yksilöllisesti ja jo varhaisessa vaiheessa koota monipuolisista palveluista jokaiselle sopivimmat.
– On otettava ennakkoluulottomasti uudenlaisia palveluita käyttöön, että voidaan vastata ikääntyvän väestön palvelutarpeisiin, Haapanen sanoo.
Digitaalisia palveluita ja etähoivan käyttöä lisätään.
– Esimerkiksi lääkeannosautomaatit eivät ole mikään pikku juttu. Ne soveltuvat noin 10 prosentille kotihoidon asukkaista. Niiden avulla voidaan vapauttaa peräti 50 kotihoitajan työpanos muihin kotihoidon tehtäviin, Haapanen kertoo.

Kotihoidon vahvistuminen on mahdollista, kun henkilöstöä vapautuu palveluasumisen rakenteen keventämisen myötä. Lisäksi kotihoidon vakituista sijaisresurssia vahvistetaan 43 henkilöllä. Näin turvataan hoidon ja palvelun laatua vähentämällä työntekijöiden vaihtuvuutta, samalla vähennetään esimerkiksi loma-aikojen kuormittavuutta työntekijöille.
Kuntoutuksen kehittämisellä ja kotisairaalatoiminnan laajentamisella iso merkitys muutoksessa
Kuntoutuspalveluiden suurimmat muutokset kohdentuvat kotikuntoutukseen, jonka henkilöstömäärää lisätään. Tavoitteena on, että yhä suurempi joukko asiakkaista voisi hyödyntää kotikuntoutuksen palveluilta.
Kymsote on jo kuluvana vuonna aloittanut Hoikussa toteutettavat VirKo eli Virkeänä Kotiin -jaksot tukemaan säännöllisen kotihoidon ja omaishoidossa olevien asiakkaiden kotona asumista. Omaishoidon osalta jaksot on tarkoitettu niin omaishoidettaville kuin omaishoitajille.

Kuntouttavaa vuodeosastohoitoa muutetaan kevyemmäksi kotona tapahtuvaksi sairaalatasoiseksi kotisairaalan toteuttamaksi hoidoksi. Kotisairaalan resursseja vahvistetaan 18 sairaanhoitajalla.
Kotisairaalan tarkoituksena on korvata tai lyhentää sairaalassa oloaikaa. Tavallisimpia sairauksia, joita hoidetaan kotisairaalassa, ovat erilaiset infektiot, kuten ruusu, munuaisaltaan tulehdus ja keuhkokuume, sydämen vajaatoiminta, vaikeat haavainfektiot, suonensisäinen ravitsemushoito ja punasolusiirrot. Lisäksi hoidetaan saattohoito- ja palliatiivisia potilaita.

Kehitteillä on kotihoidon ja asumispalveluiden yhteistyömalli kotisairaalatoiminnan kanssa. Toimintamalli mahdollistaa asiakkaan hoidontarpeenarvion tekemisen ja hoidon aloittamisen asiakkaan kotona tai palveluasumisen yksikössä. Asiakas välttyy päivystyskäynniltä ja sitä seuraavalta mahdollisesta jaksolta päivystysosastolla ja/tai terveyskeskusvuodeosastolla.
Kaikkien esitettyjen suunnitelmien toteuttamisesta päätetään Kymsoten päätöksenteossa marraskuussa.

Lisätietoja
Jorma Haapanen, palvelujohtaja, Terveyden ja ikääntyneiden palvelut
p. 040 5389 357, jorma.haapanen@kymsote.fi