|
Etusivu |
POISSAOLOT
Huoltajan
toivotaan ilmoittavan mahdollisimman pian oppilaan sairauspoissaolosta.
Muusta syystä koulusta pois olevalle oppilaalle tulee hyvissä ajoin anoa
tilapäistä vapautusta perusopetuksesta. Anomuksen voi parhaiten tehdä
koulusta annetulle lomakkeelle tai vapaamuotoisesti. Lupa-anomus osoitetaan
koulunjohtajalle. VAKUUTUSTURVA
Tapaturman hoidosta ja terveydenhuollosta määrätään perusopetuslain
34 §:ssä: Koulussa tai muussa opetuksen järjestämispaikassa, koulumatkalla ja
majoituksessa sattuneen tapaturman hoito on oppilaalle maksuton.
(23.12.1999/1288).
Vakuutus on
voimassa kunnan järjestämässä peruskoulun opetussuunnitelman mukaisessa
toiminnassa, luokkaretkillä ja leirikouluissa. Lisäksi vakuutuksesta
korvataan matkat, jotka tapahtuvat koululaisten koulumatkojen aikana (myös
kesken koulupäivän tapahtuvien hammashoitokäyntien osalta). Koulun alueen
ulkopuolella (esim. välitunnit ja hyppytunnit) vakuutus on voimassa
ainoastaan silloin, jos koulu on antanut luvan (edellyttää kirjallista
päätöstä) poistua koulun alueelta. Oppilaalle
koulussa tai koulumatkalla sattuneesta tapaturmasta on ilmoitettava
välittömästi opettajalle, joka tekee tapahtuneesta
tapaturmailmoituksen/korvaushakemuksen. Tapaturmasta korvataan hoitokuluina
vamman tutkimuksesta ja hoidosta aiheutuneet kustannukset sekä hoitoon
liittyvät, vamman tilan vaatimat kohtuulliset ja välttämättömät
matkakulut. KOULURUOKAILU Jokaisena
koulupäivänä oppilaille tarjotaan ateria joka kattaa noin kolmanneksen
päivittäisestä ravinnontarpeesta. Husulan koululla on ajanmukainen keittiö,
jossa ruoka valmistetaan päivittäin. |
Husulan koulu
|