YRITYKSET |
HAMINA - Hyvä sijainti sen ratkaiseeHaminan pitkä ja värikäs historia keskiajan vilkkaasta kauppapaikasta vetovoimaiseksi satama- ja teknologiakaupungiksi on vaatinut onnistuneita valintoja ja kykyä uudistaa elinkeinoja vastaamaan nykypäivän vaatimuksia.
H Kaupungin kehittämisessä satama on ollut merkittävässä roolissa. HaminaKotka satama on Suomen suurin yleis-, vienti-, kontti- ja transitosatama. 1100 hehtaarin Haminan satama-alueella toimii kymmenen satamaoperaattorin ja 170 yrityksen lisäksi Itämeren tehokkaimpiin kuuluva konttiterminaali sekä nestemäisten aineiden varastointi- ja käsittelypalveluihin erikoistunut nestesatama. Kaupungin omistama Haminan Energia Oy on panostanut tuulivoiman tuottamiseen. Yhtiö kehittää edelleen myös muiden uusiutuvien ja päästöttömien energialähteiden käyttöä energiantuotantoon. Haminaan ovat sijoittuneet viime vuosina myös tuulivoimatehdas WinWind ja Googlen palvelinkeskus. Yhdessä kaupungin kanssa Haminan yrittäjät ovat lähteneet kehittämään kaupungin ydinkeskustan ja Tervasaaren alueen yrityspalveluja. Keskeistä on toimijoiden ennakkoluuloton ja innostunut tavoite, joka resurssit yhdistäen mahdollistaa Haminan elinvoimaisuuden vahvistamisen. Meillä on intoa laittaa asiat sujumaan, luoda työn tekemisen ilmapiiri ja taata yhteisöissä toiminnan tehokkuus sekä työn ilo. Se heijastaa ainutlaatuista ja vahvaa haminalaista tekemisen meininkiä sekä positiivista asennetta.
|
|


Yritykset
aminan sijainti Euroopan Unionin itärajan tuntumassa ja kansainvälisen E18 -valtaväylän varrella luo erinomaiset mahdollisuudet elinkeinotoimintojen sijoittumiselle. Helsinkiin on matkaa 150 kilometriä, Pietariin 240 kilometriä ja Venäjän rajalle vain nelisenkymmentä kilometriä.




