Perustettu 1653 Etusivu Kaupunki Ajankohtaista

Myönteinen kehitys yritysten perustamisessa jatkuu Kotkan-Haminan seudulla

Tiedote 9.12.2011

Maailmantalouden epävarmuus ja taantuman uhka ei toistaiseksi ole vaikuttanut negatiivisesti yritysten perustannan kasvuun seudulla, sillä yrityksiä on tammi-syyskuussa syntynyt selvästi enemmän viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Kuluvan vuoden tammi-syyskuussa yrityksiä perustettiin 11 % enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.

Perustaminen on edelliseen vuoteen verrattuna ollut vilkasta varsinkin Kotkassa ja Haminassa. Kotkaan oli syyskuun loppuun mennessä syntynyt 199 ja Haminaan 83 uutta yritystä. Viime vuoden vastaava luku oli Kotkassa 146 ja Haminassa 66.

Tammi-syyskuussa yritystoimintansa lopetti 56 % edellisvuotta enemmän, joten nettoperustanta jäi 12 % edellisvuotta pienemmäksi.

Konkurssien määrä tammi-syyskuussa on Kotkan-Haminan seudulla vähentynyt. Seudun konkurssitilanne noudattelee vertailuseuduista Vaasan seutukunnan kehityslinjaa. Tiedot perustuvat kehittämisyhtiö Cursor Oy:n keräämiin tietoihin.

Uusia yrityksiä perustettiin bruttomääräisesti 313 kpl. Toimintansa lopettaneita oli 150, joten nettolisäys oli 163 kpl.

Lukumääräisesti eniten perustettiin ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminnan (ml. liike-elämää palveleva toiminta) yrityksiä (60 kpl), tukku- ja vähittäiskaupan sekä moottoriajoneuvojen korjauksen yrityksiä (52 kpl) ja rakennustoiminnan yrityksiä (43 kpl). (Tilastokeskuksen toimialaluokitus TOL 2008)

Toimialoittain tarkasteltuna kasvua oli eniten rahoitus- ja vakuutustoiminnassa sekä kiinteistöalan toiminnassa, ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminnan (ml. liike-elämää palveleva toiminta) toimialoilla ja kuljetuksen ja varastoinnin (liikenne- ja liikennettä palveleva toiminta) toimialoilla.

Kunnittain tarkasteltuna uudet perustetut yritykset jakautuivat seuraavasti (osuus prosenteissa): Pyhtää 16 (5 %), Kotka 199 (64 %), Hamina 83 (26 %), Virolahti 10 (3 %) ja Miehikkälä 5 (2 %).

Venäläisomisteisia uusista perustetuista yrityksistä on 36 kpl eli 11,5 %.

Lisätietoja:
yritysneuvoja Kristiina Kuparinen, Cursor Oy, p. 040 1902 516

Liitteenä tilastot

 
26.04.2012 14:09
Matonpesupaikat käyttöön
25.04.2012 11:31
Seniorimessut
21.03.2012 8:47
Tonttijaon hyväksyminen
29.11.2011 11:14
Kymenlaakson radontalkoot
15.08.2011 13:42
Namdalingen lähti Viipuriin